Kuka voittaa SM-kisan 2021? Osallistu kisaveikkaukseen!
KvM Toivo Keinänen
Selo: 2510
Elo: 2460
Seura: MatSK
Ykkössijoitettu ja hallitseva mestari Toivo, joka on nyt 18-vuotias, taitaa lähteä turnaukseen myös ykkössuosikkina. 15-vuotiaana SM-debyytin tuloksena oli hopea, ja vuoden päästä mitali oli jo kirkastunut kullaksi mukavalla tuloksella 7,5/9 ja suoritusluvulla 2559. 2020 ei Suomessa ollut juuri turnauksia, mutta sinä aikana Toivo pelasi netissä bullettia melko tasavahvasti esimerkiksi Carlsenin kanssa, ja vähintään sen pohjalta hän saattaa olla seuraava suomalainen suurmestari.
KvM Mikael Agopov
Selo: 2439
Elo: 2427
Seura: SK Ninja
Mikaelilla on kolme Suomen mestaruutta vuosilta 2011, 2015 ja 2018, mikä on eniten tämänvuotisista osallistujista. Nyt haussa oleva neljäs sellainen nostaisi hänet jo Heikki Westerisen kanssa tasoihin. Kakkosrankattuna ja turnauksen toisena kansainvälisenä mestarina Mikael on monipuolisen pelityylinsä ja terävien hyökkäystensä ansiosta ainakin mitalikandidaatti.
FM Henri Pohjala
Selo: 2372
Elo: 2358
Seura: VammSK
Henri on pelannut viimeksi SM:ssä vuonna 2014 ja lähtee nyt turnaukseen hyvistä lähtökohdista. Seloluku on pyörinyt jo vähän aikaa 2400:n molemmin puolin ja on tällä hetkellä nousujohteinen. Myös kovana pikapelaajana tunnetun Henrin pelo on vielä sata pistettä korkeampi. Objektiivista arviota tehdessä mitali ei olisi liian kaukaa haettu.
FM Tommi Luukkonen
Selo: 2338
Elo: 2291
Seura: JyS
Tommilla on SM-kilpailuista menestystä kerättynä, sillä tuloksena oli toinen sija sekä 2009 että 2016. Varsinkin 2009 myös mestaruus oli lähellä, yhden tasapelin päässä tiebreakissa Mika Karttusta vastaan. Tommilla on kansallisesti helposti tunnistettava, kompromissiton pelityyli, joka on välillä johtanut vaikeuksiin, mutta on myös tuonut kuusi KvM-normia. Nappisuoritus nyt toisi KvM-titteliin tarvittavan 2400 elopisteen rajan lähemmäs.
FM Eero Valkama
Selo: 2293
Elo: 2284
Seura: SalSK
Eerolle SM-kisat tulevat olemaan ensimmäiset. Mitaleja on tullut aikaisemmin nuorten SM-kilpailuista: 2016 ja 2013 hän oli toinen ja myöhemmin tulokset ovat myös olleet hyviä. Eeron selo on kasvanut suhteellisen tasaisesti; selvästi suuremmassa osassa turnauksia se on noussut kuin laskenut, muun muassa Rilton cupissa 2019 nousua oli 38 pistettä. Jos kaikki menee nyt putkeen, mitali on mahdollinen.
FM Jari Järvenpää
Selo: 2286
Elo: 2274
Seura: TuTS
Jari on SM-turnausten vakiokävijä. Vuonna 2019 tuloksena oli varsin kelvollinen 4/9, joka riitti selon nostamiseen kymmenellä pisteellä. Yhdeksi Jarin vahvuuksista voidaan identifioida avausvalmistelut, mikä on hyvä pitkän pelin turnauksessa, jossa vastustajat ovat tiedossa etukäteen.
M Henri Lahdelma
Selo: 2273
Elo: 2262
Seura: MatSK
Henrillä on turnaukseen kiintiöpaikka hallitsevan mestarin ohella, joka annettiin nuorten SM-kilpailujen ylimmän sarjan voittamisesta 2019. Se ei ollut niin helppo tehtävä, sillä tästä turnauksesta olivat mukana myös Toivo ja Elias, mutta Henri voitti silloin molemmat. Heti sen perään oli vuorossa yleinen SM, jossa lopputuloksena oli neljäs sija ja vahvuuslukujen selkeä nosto. Nyt kaksi vuotta myöhemmin samanlainen suoritus riittäisi ainakin lähellä fidemestarin arvonimeä, johon siis vaaditaan eloluvun 2300 ylittäminen ja käytännössä tässä turnauksessa myös mitali.
FM Elias Keso
Selo: 2244
Elo: 2263
Seura: TammerSh
Elias on syntynyt 2005 ja on siis turnauksen nuorin pelaaja. Luonnollisesti kyseessä on hänelle ensimmäinen SM-turnaus. Aikaisempaan menestystä on toki nuorten sarjoista sekä kansallisesti että kansainvälisesti: 2018 ja 2020 nuorten Pohjoismaiden mestaruus, 2019 pikashakin Euroopan mestaruus, fidemestarin titteli 14-vuotiaana 2019. Nuorten pelaajien aliarvioiminen johtaa harvemmin hyvään lopputulokseen.
M Taneli Lehtilä
Selo: 2239
Elo: 2204
Seura: PSY
Tanelilla on turnauksen osanottajista vähiten selopelejä, 145, mihin nähden seloluku 2239 on itse asiassa aika vakuuttava. Viimeisimmät pelit ovat ovat kerääntyneet JSM:n ykkösdivisioonasta, mutta niistä on nyt pari vuotta aikaa, vaikkakin myös monesta muusta voi sanoa samaa. Tanelin vahvuus saattaa olla yllätyksellisyys, sillä vastustajilla ei tule olemaan hirveästi mahdollisuuksia esimerkiksi täsmäavausvalmistelujen tekoon.
M Sauli Tiitta
Selo: 2193
Elo: 2162
Seura: MatSK
Sauli pääsee tänä vuonna pelaamaan kokonaisen SM-turnauksen. Suuria menestyspaineita ei ole, eikä Saulilla taida olla tapana niitä itsekään ottaa, mikä voi olla etu. Saulin pelit voidaan tunnistaa ideologiasta, jossa yksi merkittävä siirtojen paremmuutta määrittävä tekijä on niiden mielenkiintoisuus ja viihdearvo. Kansainvälisiksi saman tyylin edustajiksi voidaan mainita Richard Rapport ja Baadur Jobava.
