Veikko Valo Porin joukkuebliksteissä vuonna 2012.
Suruviesti Porista kertoo, että shakin pitkäaikainen puuhamies Veikko Valo on kuollut eilen sunnuntaina 26.9.2021. Hän oli syntynyt 25.8.1945.
Veikko ehti toimia vuosikymmenet paitsi Porin Shakinystävien johtohahmona myös valtakunnallisesti. Hän oli 25 vuotta Suomen Shakkiliiton hallituksessa ja sitä ennen jo pitkään Työväen Shakkiliitossa ennen kuin 1990-luvun puolivälissä liitot yhdistyivät. Hän ehti olla myös muutaman vuoden ajan Suomen Shakkikustannus Oy:n hallituksen puheenjohtajana 2010-luvun alussa, kun Suomen Shakkia uudistettiin ja kustannustoimintaa lisättiin merkittävästi. Suurimman shakillisen päivätyönsä hän teki ilman muuta Porissa, jossa Veikon shakkikoulun kasvatteja on ollut satoja. Tästä arvokkaasta työstään hän sai myös Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2019. Tunnustus on poikkeuksellinen shakin parissa toimivalle. Shakkiliiton ansiomerkit Veikko ehti luonnollisesti saada kaikki. Hän oli myös Porin Shakinystävien kunniapuheenjohtaja.
Porin Shakinystävät on Veikko Valon johdolla ollut yksi aktiivisimpia kilpailujärjestäjiä Suomessa. Muun muassa joukkuepikashakin SM:n kaltaisen suurtapahtuman PSY on järjestänyt kerta toisensa jälkeen esimerkillisesti. Vielä tänä vuonna Porissa eläteltiin pitkään toiveita kilpailun järjestämisestä nyt syksyllä koronan hellittäessä, mutta toisin valitettavasti kävi. SM-kilpailuissa PSY:lle on myös tullut menestystä niin nuorten kuin aikuistenkin sarjoissa ja myös kirje- ja tehtäväshakissa. Jälkimmäisessä Veikko on itsekin voittanut niin sanotun pitkän ratkaisemisen Suomen mestaruuden vuonna 1976. Hän oli mukana myös PSY:n joukkueessa porilaisten voittaessa JSM-kultaa vuonna 1987. Veikko oli parhaimmillaan ensimmäisen luokan pelaaja. Viimeiseksi turnaukseksi jäi kesällä Sastamalassa pelattu senioreiden SM-kilpailu, jossa tuli vielä hienosti 50-prosenttinen tulos.
Veikko Valo oli myös innokas ja intohimoinen shakkikirjojen keräilijä. Porin shakkihuoneella vierailleet ovat varmasti ihmetelleet sitä kirjojen ja lehtien määrää. Vaan olisittepa nähneet vielä takahuoneenkin! Ja sama kirjojen paljous vallitsi kuulemma kotonakin. Periaatteena oli pitkään, että mitään ei heitetä pois. Kuinkas muuten, shakkitoimittajia kun oltiin itsekin. Veikko kirjoitti vuosikymmenet viikoittaista shakkipalstaa niin Satakunnan Työhön kuin Satakunnan Kansaan. Hiukan luopumista kuitenkin viimeisinä kuukausina sitten tapahtui. Veikon omin sanoin ei ollut enää aikaa lukea ja tutkia sitä kaikkea. Olin itse muutama vuosi sitten lahjoittanut oman pakettiautollisen kokoisen shakkikirjastoni Veikolle. Elokuussa hän soitti ja pyysi, että tulisin hakemaan ainakin osan takaisin.
Tapasin Veikon viimeisen kerran 21.8. Kaksi vuotta aiemmin todettu syöpä oli edennyt pitkälle ja hoidot oli lopetettu. Tapaamisessa oli hyvästijättämisen tunnelmaa, mitä Veikko kuitenkin koetti lievittää sanaleikkeihin viehtyneenä: ”Vaatihan tämä huumorintajua, kun ei ole kuin tuumorin hajua.” Silloin hän arveli, että elonpäiviä olisi kaksi viikkoa. Olihan niitä sentään viisi.
Marko Tauriainen
