SSL:n hallitus kokoontui sunnuntaina 7.4. Shakkiareenalla Helsingissä. Hallituksen jäsenistä paikalla olivat kaikki hallituksen jäsen Heini Rinnettä lukuun ottamatta.

Kevään liittokokousta joudutaan siirtämään

Kevään liittokokous joudutaan siirtämään toukokuun puolelle, koska tilinpäätöstä ei ole saatu määräajan puitteissa. Uudesta kokouspäivästä ilmoitetaan mahdollisimman pian.

Seuratoimintapäivä etäyhteydellä 18.5.2024

Järjestämme seuratoimintapäivän etäyhteydellä sunnuntaina 18.5. klo 12 alkaen. Seuratoimintapäivän teemana on Reilun kilpailun ohjelman vaikutukset seurojen toimintaan.

Tiedonannot, toimikunnat ja työryhmät

  • Todettiin, että hallituksen puheenjohtaja muuttaa Jyväskylään 25.4. alkaen. Hallituksen lähikokouksien ensisijainen järjestämispaikka on jatkossa Tampere, mutta tarvittaessa hallitus voi kokoontua myös Helsingissä.
  • Shakkiliiton ilmoitustaulu on avattu kilpailuista ja tapahtumista tiedottamista varten: https://www.shakkiliitto.fi/ilmoitustaulu/

JSM-toimikunta (Jouko Viljanen)

JSM-kauden 2024–2025 kilpailukutsu on valmisteilla, ja kutsu julkaistaan muutaman viikon sisällä. Osallistumismaksut ja palkinnot pidetään aiempien kausien tasolla. Lisäksi JSM-toimikunta tarkastelee JSM-erikoismääräyksien päivitystarpeita.

Shakkituomaritoimikunta (Mika Hakala)

Joukkuepikashakin SM-kilpailun miettimisajan muuttumisen myötä shakkituomaritoimikunta valmistelee vuoden 2024 kilpailuun päivitetyt määräykset, jotka poikkeavat hyvin vähäisesti joukkuepikashakin SM-kilpailun nykyisistä säännöistä. Määräykset vahvistetaan ja julkaistaan mahdollisimman pian.

Hyväksyttiin shakkituomaritoimikunnan esitys sisällyttää SUEK:n Reilusti paras -verkkokoulutus osaksi tuomariehdokkaiden ja shakkituomarien pätevyysvaatimuksia. Koulutus on n. 35 minuutin verkkokurssi. Aloite koulutuksen sisällyttämiseen liittyy Shakkiliiton Reilun kilpailun ohjelman toteuttamiseen. Koulutus tullaan sisällyttämään osaksi tuomariehdokas- ja tuomarikoulutusta, ja aktiivisten tuomariehdokkaiden ja tuomarien tulee suorittaa koulutus vuoden 2024 loppuun mennessä. Koulutuksen voi suorittaa itsenäisesti, mutta koulutuksesta saatava todistus tulee tallentaa suoritusten kirjaamista varten. Täsmällisemmin aiheesta tiedotetaan liiton verkkosivuilla lähiaikoina.

Keskusteltiin käsikäyttöisten metallinpaljastimien käyttöönotosta osana reilun pelin varmistamista erityisesti merkittävimmissä kansallisissa kilpailuissa. Päätettiin, että asia palautetaan vielä shakkituomaritoimikunnan valmisteltavaksi. Metallinpaljastimien käyttöönotosta päätetään, kun shakkituomaritoimikunnalta saadaan ehdotus tarkemmista toimintaohjeista koskien niiden käyttöä sekä runko niiden käyttöä koskevasta koulutuksesta.

Naisten shakki (Merja Heikkinen-Keinänen)

Johanna Paasikangas on osallistumassa naisten shakkiin liittyvään Advocate Initiative -koulutukseen kevään 2024 aikana.

Keskusteltiin myös naisten shakkitoiminnan edistämisestä Suomessa. Päätettiin, että otetaan aihe seuratoimintapäivän teemaksi syksyllä 2024. Alustavasti päätettiin seuratoimintapäivän ajankohdaksi sunnuntai 13.10.

Seniorishakki (Pekka Hietala)

Päätettiin, että jatkossa seniorien kansainvälisiin arvokilpailuihin osallistuvalle edustusjoukkueelle (1. joukkue) annetaan käyttöön Shakkiliiton viralliset pelipaidat.

Shakki-lehtityöryhmä (Eetu Tiiva)

Työryhmän työ etenee suunnitellusti. Lehden tulevaisuutta ja sisältöä koskeva kysely on valmisteltu, ja se jaetaan lehden lukijakunnalle sähköpostitse, liiton verkkosivuilla sekä seuraavan lehden yhteydessä. Työryhmä tulee jättämään raporttinsa hallituksen seuraavassa kokouksessa.

Epäaktiivisten seurojen erottaminen Shakkiliiton jäsenyydestä

Hallitus tulee esittämään kevään liittokokoukselle, että seuraavat seurat tullaan erottamaan liiton jäsenyydestä. Perusteena on joko seuran oma ilmoitus toiminnan loppumisesta tai se, että seura ei ole maksanut jäsenmaksujaan liitolle. Kaikkiin listalla oleviin seuroihin on oltu tai pyritty olemaan yhteydessä. Mikäli seura haluaa pysyä liiton jäsenenä, kannattaa olla viipymättä yhteydessä liiton toimistoon.

Erotettavaksi esitettävät seurat: Hangon Shakkiseura, Hämeenkosken Shakkihaarukka, Ikurin Vire, Imatran Shakki -48, Kajaanin Shakinystävät, Keski-Uudenmaan Shakkikerho, Kuusamon Shakkikerho, Loviisan Työväen Shakkikerho, Porvoon Shakkikerho, Rampan Kalke, Rikospoliisien Shakkikerho, Shakkiympyrät, Tampereen Shakkiklubi, Varkauden Tarmon Shakkikerho, Ålands Schackklubb

Vuoden 2025 joukkuepikashakin SM-kilpailu ja muut vuoden 2025 SM-kilpailut

Avataan vuoden 2025 joukkuepikashakin SM-kilpailu haettavaksi. Hakuaika päättyy 30.6.2024. Varataan hakemusmenettelyssä Shakkiliitolle oikeus päättää kilpailun miettimisajasta vuoden 2024 joukkuepikashakin SM-kilpailujen kokemuksien perusteella. Avataan samassa yhteydessä myös muut SM-kilpailut haettaviksi. Muiden SM-kilpailujen hakuaika päättyy 30.9.2024. Tarkemmat hakuohjeet julkaistaan liiton verkkosivuilla lähiaikoina.

Seuraavat kokoukset

Hallitus kokoontuu käsittelemään tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sähköpostimenettelyllä mahdollisimman pian. Samassa yhteydessä päätetään liittokokouksen uusi ajankohta. Seuraava hallituksen lähikokous pidetään Tampereella lauantaina 15.6. klo 11.

Kokoustiedotetta koskevat yhteydenotot ja tiedustelut: Eetu Tiiva, eetu.tiiva@shakkiliitto.fi, 0409357959 (ma–ke klo 17–20 / jätä soittopyyntö)