Shakin monitoimimies Mäntästä Pekka Sairanen on kuollut eilen sunnuntaina. Hän oli syntynyt 13.8.1948.
Pekka oli hyvin aktiivinen erilaisissa shakkitehtävissä 2000-luvulla. Hänellä oli jopa visio tehdä Mäntästä Suomen Shakkikaupunki Hollannin Wijk aan Zeen tapaan. Mäntässä nähtiinkin 2010-luvun molemmin puolin useita SM-turnauksia, joille Pekan ja muiden mänttäläisten omaleimainen omistautuminen ja vilpittömyys ja Mäntän Klubin hulppeat tilat toivat hienot puitteet. Pekka osasi todella helliä turnauksiin osallistujia, ja järjesti muun muassa veneretkiä ja muuta oheisohjelmaa pelaajille.
Tutuiksi tulivat myös golf-shakin epäviralliset MM-kisat, joita Pekka organisoi ja järjesti yhdessä toisen primus motorin Jaakko Mäntyniemen kanssa. Nämä kisat ovat edelleen voimissaan, vaikka MM-titteli onkin vaihtunut arkisempaan SM:ään.
Turnausorganisoinnin lisäksi Pekan ansiot olivat järjestöpuolella. Hän oli tärkeä osa Jyrki Kytöniemen vetämää JSM-toimikuntaa, kun JSM-järjestelmää uudistettiin. Liiton hallitukseen Pekka kuului joitakin vuosia ja oli aina puhumassa shakin puolesta ja välitti aidosti pelaajien viihtyvyydestä.
Kulttuurimiehenä Pekka oli myös joitakin vuosia Suomen Shakkikustannuksen hallituksessa ja lyhyen aikaa jopa yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Pekka antoi aina lämmintä ja rakentavaa mutta myös kriittistä palautetta niin shakkilehdestä kuin muustakin viestinnästä. Pilkunviilaamista hän ei sietänyt eikä siihen itsekään koskaan sortunut.
Shakkiyhteisö jää lämpimästi muistelemaan Pekkaa.
Marko Tauriainen