KURINPITOLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 31.1.2021

 

  1. Tapahtuma ja siitä tehty valitus

Elokuussa 2020 pelattiin netin Lichess-palvelimella pikashakin epävirallinen SM-kilpailu. Myöhemmin on tullut esille, että kilpailun voittanut nimimerkki Kaljakeisari on todennäköisesti käyttänyt voiton saamiseksi kiellettyjä keinoja. Asian epäselvyyttä lisää se, ettei kukaan tiedä nimimerkki Kaljakeisarin henkilöllisyyttä.

A ja kuusi muuta pelaajaa ovat tehneet 4.1.2021 protestin, jossa valittajat ovat vaatineet Kaljakeisarin suorituksen hylkäämistä.   Valittajat ovat tutkineet Kaljakeisarin pelejä ja katsovat, että Kaljakeisari on pelien aikana käyttänyt tietokonetta pelisuorituksensa parantamiseen. Ote valituksesta:

”Joissakin tiukoissa peleissä hänen kelloonsa jäi jopa kaksi minuuttia jäljelle.

Yli 1 min 30 sekunnin ajoilla KK vielä huijaa pelaten taktisesti tarkkoja ja rohkeita siirtoja käyttäen shakkiohjelmaa apuna, mikä saattaa olla blunder check -tyyppistä apua. Habbista vastaan 17.Lxf6 on minun mielestäni selvä konesiirto. Tämän puolen minuutin miettimisen jälkeen hän nakuttaa siirtoja nopeasti. Taktisesti hän näkee sen, että myöhemmin Kxh7 ei toimi mustalle eikä Rb8 pääse liikkumaan. CodyJarrettia vastaan konejatko alkaa 20…h5:stä. 21.Lf3:een olisi ainakin 21…Dg5 vaihtoehto, mutta KK pelaa 4 sekunnin päästä 21…h4:n, joka päätyy siirtojen jälkeen sekunnissa pelattuun 25…d5 siirtoon, jossa otetaan tuplamoku. Miten ihminen näin nopeasti 21…h4:sta näkee aseman monen siirron päähän? 20. siirrosta alkaen tuleekin melko lailla täydellistä peliä 20 siirtoa putkeen. Vertaa näitä seuraaviin kolmeen peliin. Hyvin alkaneeseen peliin Wannabe2700:ta vastaan, jossa aikapulan mukana tulee taktisia mokia, Big-Masterin pelissä virheisiin 24.d6?, 26.gf?!, 27.Rh2?, 28.Df2?? syöttöön sekä BillieJoeta eli minua vastaan pelattuun peleihin. Hänellä oli 41 sekuntia kellossaan, hän mietti 23 sekuntia pelaten lopulta kaikista ilmeisimmän 40.Rxg2+ siirron, jolla saa sotilaan shakilla. Heti kohta tämän jälkeen hän hyväksyi tasapelin, vaikka mustan 42. siirrossa hän pitää etunsa melkein millä tahansa siirrolla. Kuninkaani oli pulassa. Miksi vahva pelaaja hyväksyisi tasapelin edullisessa asemassa, jota on helppo jatkaa? Nämä näytteet eivät voi olla samalta pelaajalta. Pelit Habbis+CodyJarrett ovat tasoltaan ja pelityyliltään täysin poikkeavia peleihin Wannabe2700+Big-Master+BilleJoe.”

  1. Vastaajan kuuleminen

Ennen päätöstä tulisi kuulla valituksen kohdetta. Koska Kaljakeisarin henkilöllisyys ei ole selvillä, kurinpitovaliokunta katsoo, että päätös voidaan antaa vastaajaa kuulematta.

  1. Kurinpitovaliokunnan päätös

Kurinpitovaliokunta on tutkinut Kaljakeisarin pelejä. Kurinpitovaliokunta hyväksyy valittajien perustelut sellaisenaan ja katsoo niiden viittaavan tietokoneen käyttöön. Koska nimimerkki Kaljakeisarin henkilöllisyyttä ei ole saatu selville, kurinpitovaliokunta katsoo, että myös anonyyminä pysyminen viittaa siihen, että Kaljakeisarilla on jotain salattavaa asiassa.

Kurinpitovaliokunta katsoo, että edellä mainitut monet seikat yhdessä viittaavat siihen, että Kaljakeisari on suurella todennäköisyydellä käyttänyt tietokonetta pelien aikana.

Kurinpitovaliokunta hylkää Kaljakeisarin suorituksen pikashakin epävirallisessa SM-kilpailussa 2020. Kaljakeisari poistetaan tulosluettelosta ja kaikkien muiden sijoitus nousee yhden sijan.

Lisäksi kurinpitovaliokunta toteaa, että Suomen Shakkiliiton alaisissa epävirallisissakin nettikilpailuissa tulee pelaajien identiteetin olla yleisesti tiedossa. Tämä edistää reilun pelin sääntöjen noudattamista ja vähentää halukkuutta ottaa käyttöön vilpillisiä keinoja.

  1. Kurinpitovaliokunnan päätökseen voi hakea muutosta Urheilun oikeusturvalautakunnasta oikeusturvalautakunnan sääntöjen mukaisesti.
  2. Kurinpitovaliokunnan päätöksen ovat tehneet Antti Laato, Aleksei Holmsten ja Alia Dannenberg