Tämä kokoustiedote kuvaa kokouksen päätökset pääpiirteissään. Täsmällisempi kokouspöytäkirja julkaistaan myöhemmin.

SSL:n syksyn 2023 liittokokous järjestettiin sunnuntaina 10.12. Shakkiareenalla Helsingissä. Tyypilliseen tapaan edustus valintakokouksessa oli hieman kevätkokousta laajempaa. Kokoukseen osallistui 28 Liiton jäsenyhdistystä ja kokouksen kokonaisäänimäärä oli 43. Henkilövalintojen lisäksi kokouksessa käsittelyssä olivat tavanomaiseen tapaan toimintasuunnitelma ja vuoden 2024 talousarvio. Lisäksi kokous päätti lisenssimaksujen korottamisesta ja muuttamisesta, JSM-kilpailun uudistamisesta sekä muutamista sääntömuutoksista.

Kokouksen aluksi vietimme hiljaisen hetken marraskuussa kuolleen Shakkiliiton entisen puheenjohtajan Kari Rahkamon (1933–2023) muistoksi. Lisäksi Shakkihistoriallinen seura myönsi Johanna Tannille shakin hopeisen ansiomerkin pitkäaikaisesta ansiokkaasta työstä suomalaisen shakin eteen. Johanna on ansioitunut erityisesti myös hallitustyössä sekä Vammalan lukiossa syksyllä 2024 alkavan shakkilinjan valmistelutyössä.

Toimintasuunnitelma, talousarvio ja maksut

Liiton toimintasuunnitelma hyväksyttiin pitkällisen keskustelun sekä kahden erityisesti Shakki-lehden tulevaisuutta koskettaneen äänestyksen jälkeen hallituksen esittämässä muodossa. Shakki-lehden tulevaisuus tulee joka tapauksessa olemaan vuoden 2024 aikana tarkastelussa.

Seurojen liitolle maksamat jäsenmaksut tulevat pysymään vuonna 2024 nykyisessä tasossaan: 7 euroa/aikuinen, 4 euroa/nuori, minimijäsenmaksu 70 euroa. Aiemmasta 70 euron liittymismaksusta päätettiin luopua.

Liiton kokous hyväksyi keskustelun jälkeen lähes yksimielisesti hallituksen esittämät muutokset ja korotukset lisensseihin. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2024:

A-lisenssi: 100 euroa, B-lisenssi: 70 euroa
Nuorten A-lisenssi (20 v tai alle): 50 euroa, nuorten B-lisenssi: 35 euroa
Erillinen varhaisnuorten lisenssi lakkautetaan vuoden 2024 alusta alkaen.
Loppuvuoden lisenssi säilytetään nykyisessä muodossaan.

Kertalisenssit kaikkiin kilpailuihin (henkilökohtaiset kilpailut, JSM, joukkuepikashakin SM): aikuiset 40
euroa ja nuoret 20 euroa.

III divisioonan joukkuekohtainen lisenssi: 80 euroa.

Henkilövalinnoista

Liiton istuva puheenjohtajakaksikko Eetu Tiiva (pj.) – Jouko Viljanen (vpj.) valittiin yksimielisesti jatkokaudelle vuosille 2024–2025.

Hallituksessa oli valittavana kaksi paikkaa kahdelle vuodelle sekä Johanna Tannin luopumisen vuoksi täydennettävänä oli myös yksi paikka yhden vuoden kaudeksi. Vaalituloksen perusteella kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta valittiin kahden vuoden kaudelle ja kolmanneksi tullut valittiin yhden vuoden kaudelle.

Äänestystulos:

Mika Hakala: 37 ääntä
Aleksi Olander: 32 ääntä (toisella kierroksella 25 ääntä)
Merja Heikkinen-Keinänen: 32 ääntä (toisella kierroksella 18 ääntä)
Jyrki Kytöniemi: 15 ääntä

Äänestyksen perusteella valittiin kahden vuoden kaudelle Mika Hakala ja Aleksi Olander. Yhden vuoden kaudelle valittiin Merja Heikkinen-Keinänen. Onnittelut valituille hallituksen jäsenille! Lämpimät kiitokset Jyrkille ja Johannalle, joiden ansiokas hallitustaival tuli tältä erää päätökseen.

Shakkiliiton kurinpito- ja eettisen valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Taneli Lallukka (1 vuosi). Valiokunnan jäseneksi kahden vuoden kaudelle valittiin Pekka Kauppala. Uutena valiokuntaa täydentää varajäseneksi valittu Kimmo Telenius (2 vuotta). Valinnat olivat yksimielisiä.

Tilintarkastajiksi valittiin HT Harri Saarinen ja HT Johanna Guillou. Heidän varahenkilönään toimii MGI Tilintarkastus Oy.

Muut hallituksen esitykset liittokokoukselle

Hallituksen liittokokoukselle esittämät sääntömuutokset hyväksyttiin 1. käsittelyssä. Esitetty uusi sääntökohta 14 täydennettiin seuraavaan muotoon: ”Liitto, sen jäsenet ja jäsenten jäsenet sitoutuvat ehkäisemään kilpailutulosten ja -tapahtumien manipulointia. Tarkemmin asiasta säädetään Liiton kurinpitosäännöissä.” Liiton sääntöjen mukaisesti muutosesitykset hyväksytään kevään liittokokouksessa pidettävässä 2. käsittelyssä.

JSM-kilpailun uudistaminen

Liittokokous päätti äänin 37–6 Tammer-Shakin tekemän esityksen ensisijaisen vaihtoehdon mukaisesti. Tämän myötä JSM-kilpailun pelaamista jatketaan toistaiseksi seuraavalla sarjajärjestelmällä:

SM-liiga: 12 joukkuetta, 8 pöytää
I divisioona: 16 joukkuetta, 8 pöytää
II divisioona: 24–48 joukkuetta, 4 pöytää
III divisioona: joukkuemäärä ilmoittautuneiden mukaan, 4 pöytää

Päätettiin yksimielisesti, ettei saman seuran useampien joukkueiden osallistumista SM-liigaan rajoiteta.