Shakkiliiton hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa sunnuntaina 10.12. liittokokouksen päätyttyä. Kokous oli samalla ensimmäinen liittokokouksen henkilövalintojen jälkeen. Kokouksessa käsiteltiin huomiota vaatineet kiireellisimmät asiat, joiden käsittely oli tarpeen, jotta toiminta jatkuu alkuvuonna jouhevasti.

Kansainväliset asiat

Pohjoismaiden Shakkiliiton kokous Norjassa 24.–26.11. 

Panu Laine edusti Shakkiliitto Pohjoismaiden Shakkiliiton kokouksessa Norjassa 24.–26.11. Kokouksen keskeisimpänä antina on se, että nuorten, tyttöjen ja koulujoukkueiden PM-kilpailut siirtyvät jo vuoden 2024 alusta alkaen järjestelmään, jossa järjestävä liitto kustantaa ainoastaan pelipaikan ja järjestää kilpailuorganisaation. Jatkossa osallistuvat liitot maksavat itse osallistujiensa majoitus- ja ruokailukulut. Ensi vuoden nuorten PM-kilpailun osalta tämä tarkoittaa sitä, että ennakkolaskelmiin verraten Shakkiliitto tulee säästämään kilpailun järjestämiskustannuksissa hieman yli 10 000 euroa. Kiitokset Panulle ansiokkaasta vaikuttamistyöstä!

Tämän lisäksi järjestön organisaatiorakennetta tullaan uudistamaan ja uusille kotisivuille tullaan lisäämään aktiivisemmin sisältöä.

FIDEn yleiskokous 17.12. etäkokouksena 

FIDEn yleiskokous järjestetään 17.12. Hallitus käsitteli kokouksen asialistaa ja päätyi evästämään Suomea edustavaa FIDE-delegaatti Panu Lainetta seuraavasti:

  • Shakkiliitto tukee vuoden 2028 shakkiolympialaisten järjestäjäksi Italiaa. Toinen hakija on Abu Dhabi.
  • SSL ei kannata usean eteläamerikkalaisen ja afrikkalaisen liiton aloitetta, jonka perusteella vuonna 2020 asetettu rajoitus koskien FIDEn presidentin peräkkäisten kausien lukumäärää poistetaan kokonaan tai osittain. Kausien määrä on tällä hetkellä rajoitettu kahteen neljän vuoden kauteen.
  • SSL tukee linjansa mukaisesti Norjan Shakkiliiton aloitetta koskien transsukupuolisia urheilijoita: https://doc.fide.com/docs/DOC/2023GA/Annex_7.1.pdf
  • Muilta osin FIDE-delegaatti käyttää kokouksessa SSL:n puhe- ja äänivaltaa SSL:n yleisten linjauksien mukaisesti.

Tiedonannot, toimikunnat ja työryhmät

Hallituksen henkilövaihdoksien vuoksi toimikuntien yhteyshenkilöissä tapahtui joitakin muutoksia. Toimikuntien yhteyshenkilöt ovat jatkossa:

  • Shakkituomaritoimikunta: Mika Hakala
  • JSM-toimikunta: Jouko Viljanen
  • Selotoimikunta: Heini Rinne

Hallitus päätti, että JSM-kilpailun mahdollisen uudistamisen selvittämisestä syksyn 2023 liittokokouksen päätöksen mukaisesti vastaa JSM-toimikunta.

Edustusvalintaperiaatteiden uudistaminen

Edustusvalintaperiaatteiden valmistelusta vastannut työryhmä (Heini Rinne, Marko Tauriainen ja Jorma Paavilainen) esitteli työryhmän valmistelemia osallistumisperiaatteita kansainvälisiin kilpailuihin vuodesta 2024 alkaen. Oleellisimmat muutokset on kiteytetty tähän asiakirjaan.

Hallitus hyväksyi periaatteet käyttöön otettaviksi seuraavin täsmennyksin, jotka tullaan lisäämään periaatteisiin:

  • Täsmennetään, että pelimäärävaatimus koskee kaikkia pelaajia
  • Lisätään, että huippuselo huomioidaan uuden pelaajan tapauksessa vasta 20 pelin jälkeen saavutetusta luvusta
  • Hyväksyttiin työryhmän kohtaan 1 esittämistä vaihtoehtoisista muotoiluista muotoilu B

Lopullinen versio julkaistaan SSL:n verkkosivuilla mahdollisimman pian. Periaatteet astuvat voimaan vuoden 2024 alusta, ja koskevat siten ensimmäisen kerran vuonna 2025 tehtäviä valintoja.

Palvelupäällikön palkkaaminen vuodelle 2024

Palvelupäällikön tehtävään vuoden 2024 alusta alkaen saatiin muutama hakemus. Hallitus käsitteli asiaa, ja hakuprosessin tuloksista tiedotetaan liiton kanavissa myöhemmin joulukuun aikana.

Shakkifoorumi

Liiton ylläpitämä nykyinen Shakkifoorumi lopetetaan 31.12.2023. Hallitus keskusteli alustavaa kiinnostusta foorumin ylläpitoon ilmaisseen henkilön ehdotuksesta. Hallitus suhtautuu yleisesti yksityisen ylläpidon vastaamaan foorumiin myötämielisesti, mutta hallitus kuitenkin totesi, ettei foorumin perustamis- tai ylläpitokustannuksiin myönnetä liiton rahallista tukea.

Seuraavat kokoukset

Shakkiliiton hallitus kokoontuu seuraavan kerran tammikuussa 2024. Kokouksen tarkka ajankohta ja paikka päätetään myöhemmin. Ennen seuraavaa kokousta kiireellisiä asioita voidaan tarvittaessa käsitellä sähköpostitse.

Hallitus päätti, että kevään 2024 liittokokous pidetään Shakkiareenalla sunnuntaina 21.4. ja syksyn 2024 liittokokous pidetään Shakkiareenalla sunnuntaina 8.12. Kokoukset alkavat klo 13.

Shakkiliiton hallitus toivottaa shakkiyhteisölle rauhallista joulua sekä hyviä siirtoja shakkivuodelle 2024!