Muutama minuutti sitten Moskovassa alkoi Juri Lvovitšin sadas syntymäpäivä. Hänestä tuli kaikkien aikojen vanhin suurmestari ohittaessaan Andor Lilienthalin (5.5.1911–8.5.2010). Käytän muotoa Averbach suomeksi korrektimman Averbahin sijaan. Hänen isänsä oli saksalaista Auerbachin juutalaissukua, äiti venäläinen.
Averbach kertoo omaksuneensa fatalistisen elämänasenteen nuoruuskokemustensa vuoksi. Hänen äitinsä pani hänet kouluun vuosi etuajassa 1929, mikä kymmenen vuotta myöhemmin osoittautui onneksi: valmistuessaan hän ei joutunut armeijaan, koskei ollut täyttänyt 18 vuotta, vaan meni tekniseen opistoon eikä sodankaan aikana joutunut palvelukseen. Tämä, siis äidin päätös vuonna 1929, todennäköisesti pelasti hänen henkensä.
Neuvostoliiton mestaruus tuli 1954, voittoa Averbach jakoi 1956 Taimanovin ja Spasskin kanssa, tullen Taimanovin jälkeen toiseksi jatko-ottelussa. MM-karsinnoissa parhaaksi jäi pääsy vuoden 1953 ehdokasturnaukseen tuloksena 10.-11. sija pistein 13½/28. Averbach kertoi haastattelussa 1997, että voitettuaan NL:n mestaruuden kysyi itseltään, olisiko hänestä tavoittelemaan maailmanmestaruutta. Hän totesi että tuskinpa, parhaat mahdollisuudet ovat Petrosjanilla. Hän aloitti työn loppupelikirjallisuuden parissa; mille hänen nimestään tuli hiukan jopa synonyymi. Seuratessaan nuorena sotilasloppupelivelho Nikolai Grigorjevin luentoja hän oli jo lumoutunut vähänappulaisesta pelistä, ja yhdessä osa-alojen erikoismiesten Maizelisin, Henkinin, Kopajevin ja Tšehoverin kanssa julkaisi 1956-62 kattavan kolmiosaisen teoksen, se uudistettiin viisiosaisena 80-luvulla. Molemmat on luonnollisesti käännetty kielille, itse tutkin varhaisnuorena kaksiosaisen Sportverlagin version 930 asemaa kirjain kirjaimelta.
André Chéron oli edelläkävijä, mutta hänen otteensa oli tiedemiehen systemaattinen, minkä seurauksena materiaali on suurin osin analyyttisesti ylikuormitettua ja vain rajoittuneesti relevanttia käytännön pelaajalle. Jälkimmäisen tarpeen Averbach otti ohjenuorakseen, niinpä mukana on paljon esimerkkiä elävästä elämästä, toisin kuin Chéronilla.
Averbach sanoo olleensa todellinen shakkiammattilainen 1950-62. Siitä alkaen hän oli pitkään Shahmati i SSSR:n päätoimittaja, vuosina 1973-78 NL:n shakkiliiton puheenjohtaja. Tuolloin hän joutui mukaan kovimmillaan olleisiin poliittisiin vääntöihin, jollaisista ei kenellekään pelkästään myönteisiä arvioita kerry. Hän toimi myös tuomarina vuosien 1984-85 Kasparov-Karpov ja 1993 Kasparov-Short -otteluissa, ensimmäinenhän päättyi skandaaliin. Niistäkin asioista hän kertoo näkökulmansa vuoden 2011 omaelämäkerrassaan Centre-Stage and Behind the Scenes.
Myöhemmin hän erikoistui shakin varhaishistoriaan. Hänen ansiostaan muun muassa Abū Bakr Muḥammad ibn Yaḥyā ibn al-‘Abbās as-Ṣūlīn (n. 880-945) tehtäviä on nykylukijoiden tietoisuudessa. Averbachilla on omintakeisia teorioita, kuten alan miehillä usein. Tietäessään että Pohjois-Intiassa oli ajanlaskun alkuvuosisadoilla vahva kreikkalaisvaikutus, ja löytäessään intialaisesta museosta Buddhan jolla on kreikkalainen nenä, hän rupesi kehittelemään teoriaa, että tämä yhteys olisi ollut tärkeä shakin synnyssä. Intialaiset olisivat sinänsä voineet sotapelin kehittää, mutta vain nopilla pelattavan – sellaisia versioitahan todistettavasti oli. Vasta kreikkalaiset olisivat lisänneet vapaan tahdon.
Averbachin muunnelma kuningasintialaisessa aiheutti 50-luvulla pitkään harmaita hiuksia mustille eikä se tai sen teho mihinkään ole kadonnut, vaikka koko kuva on tietysti tasapainottunut.
Muistopeliksi kelvannee Geller – A., NL:n mestaruus 1954. Aloittaisin kuviosta 41.Le5:n jälkeen, jos osaisin tänne kuvion tehdä. Averbach ei kelpuuttanut tätä valittuihin peleihinsä (1998), ehkäpä koska mustalla on proosallisiakin voittoja 41. siirrossa.
