Ilkka Sarén vuonna 2005. (Kuva: Hannu Harkola)

Ilkka Sarén kuoli jouluaattona 24.12.2022. Hän oli 82-vuotias, syntynyt 16.5.1940.

Sarénin peliura kesti yli 60 vuotta ja tuotti useita Suomen mestaruuksia. Vuonna 1971 Ilkka voitti henkilökohtaisen Suomen mestaruuden uusinnassa ennen seurakaveri Harri Hurmetta. Harrin ja muiden SSK:laisten kanssa joukkuemestaruuksia tuli sitten sekä JSM:ssä että joukkuepikapelin SM-kisoissa toistakymmentä. Hän edusti Suomea kolmasti shakkiolympialaisissa ja oli Haifassa 1976 joukkueemme paras pistemies. Pelitasoltaan Ilkka oli fidemestari ja eloluku parhaimmillaan 2385.

Peliuran lisäksi Ilkka oli erittäin kiinnostunut myös tehtäväshakista ja seurasi tehtäväshakkimaailman tapahtumia tiiviisti aina kuolemaansa saakka. Vaikka oma laadinta ei ollutkaan lukumäärältään valtava, taso oli erinomainen, ja pajasta syntyi muun muassa hienoja pitkiä apumatteja. Fide-albumiin, johon kerätään maailman parhaita shakkitehtäviä, hän sai yhden lopputehtävänsä.

Lauttasaaren suomalaisen shakkikerhon kotisivuilta löytyy Ilkan hieno voittopeli hänen omin kommentein.

Marko Tauriainen

Muistokirjoitus Lauttasaaren Suomalaisen Shakkikerhon sivuilla