Kansainvälinen mestari Mikael Agopov on voittanut vuoden 2018 shakin Suomen mestaruuden. Mestaruus tuli varmalla ja asemallisella pelillä, jossa virheitä syntyi erittäin vähän. Helsinkiläismiehen suoritusta voisi kuvailla jopa historialliseksi, sillä turnaukseen valmistautuminen oli ennen turnausta tehdyn haastattelun mukaan jäänyt vähäiseksi perheensä hoidon ja töissä käymisen vuoksi. Agopovin rentous ja pelaamisesta nauttiminen vei tässä turnauksessa pisimmälle.
SM-kiertopalkinnossa on jo lähes 70 nimeä.
Turnausvoitto ei missään tapauksessa ollut hänelle helppo. Samalla pelityylillä pärjäsivät myös Toivo Keinänen, Pekka Köykkä ja hurjan loppukirin ottanut Mika Karttunen. Keinäsen dramaattinen häviö Karttuselle pudotti hänet hopeasijalle, kun taas Karttunen itse nousi vielä Köykän ohi pronssimitalille. Köykälle lohdutuksena turnauksesta kansainvälisen mestarin kiinnitys ja roima kasa pisteitä vahvuuslukuihin.
Mika Karttunen – Toivo Keinänen 1-0
Mika Karttusen (vas.) loppukiri riitti pronssiin.
Karttunen oli pakkovoiton edessä, mikäli hän elätteli vielä toivoa mitalista. Keinäsen avaus onnistui hyvin ja keskipelin jälkeen hänellä oli jo etua. Muutama epätarkka siirto käänsi koko pisteen Karttuselle:
[Event "Suomen mestaruusturnaus"]
[Site "Helsinki, Shakkiareena"]
[Date "2018.06.19"]
[Round "9"]
[White "Karttunen, Mika"]
[Black "Keinänen, Toivo"]
[Result "1-0"]
[ECO "C13"]
[WhiteElo "2466"]
[BlackElo "2341"]
[PlyCount "125"]
[WhiteClock "0:08:36"]
[BlackClock "0:00:35"]
1. e4 e6 2. d4 d5 3. Nc3 Nf6 4. Bg5 dxe4 5. Nxe4 Be7 6. Bxf6 gxf6 7. Nf3 f5 8.
Nc3 a6 9. Qe2 ({Karttunen poikkeaa kolmen kuukauden takaisesta pelistä
Keinästä vastaan:} 9. g3 b5 10. Bg2 Bb7 11. O-O c5 12. d5 b4 13. dxe6 bxc3 14.
exf7+ Kf8 15. Qe2 Be4 16. Qe3 Qd6 17. Qxc3 Bf6 18. Qe3 Kg7 19. Nh4 Bxh4 20.
Bxe4 fxe4 21. Qxe4 Nc6 22. Qxh4 Nd4 23. Qg5+ Kxf7 24. Qh5+ Qg6 25. Qxc5 Qe4 26.
f3 Qe3+ 27. Kh1 Rhe8 28. Rad1 Rad8 29. c3 Qe2 30. cxd4 Rc8 31. Qf5+ Kg7 32. Rc1
Rxc1 33. Rxc1 Re7 34. d5 Qf2 35. d6 Qd2 36. dxe7 Qxc1+ 37. Kg2 Qd2+ 38. Kh3
Qh6+ 39. Kg4 {1-0 Karttunen-Keinänen, JSM 2018}) 9... b5 10. O-O-O b4 11. Na4
Qd5 12. b3 Nd7 13. Qd2 {Hyvä siirto. Valkea haluaa pelata lähetin ulos ja
d4-d5.} Bb7 14. Bc4 Qd6 15. d5 e5 16. Kb1 O-O-O {Mustan asema on kunnossa.
Valkea ei pääse hyökkäämään keskustasotilaita vastaan helpolla.} 17. Ng5 Rdf8
18. h4 h6 19. Nf3 Bf6 20. c3 ({Sotilaan murtoa voi myös viivytellä laittamalla
viimeisenkin nappulan mahdollisimman hyvään paikkaan:} 20. Rhe1) 20... bxc3 21.
Qxc3 Rhg8 (21... e4 22. Nd4) 22. g3 Kb8 23. Qc2 Bc8 ({Sotilasta on vaikea
suojata, mutta pelijatkon jälkeen sen meno ei toisaalta haittaakaan. Riskimpi
mahdollisuus oli pitää nappuloita enemmän laudalla:} 23... f4 24. gxf4 exf4 25.
Nc3) 24. Qxf5 $6 Nb6 25. Qc2 Nxa4 26. bxa4 Qb6+ 27. Qb3 Bf5+ 28. Kc1 Be4 29.
Be2 Ka7 30. Qxb6+ cxb6 {Mustalla on parempi asema lähettiparin ja paremman
sotilasaseman vuoksi. Valkean sotilaan ylivoima ei merkkaa mitään.} 31. d6 Rd8
32. Kd2 Rxd6+ $6 ({[#]Tämän jälkeen valkea nousee kuninkaallaan turvallisesti ja
saa asemansa kuntoon. Jännite täytyi säilyttää pelaamalla} 32... Bc6 33. Ke3
Rg4 $1 {ja kuninkaan nousu ei enää näytä niin hyvältä idealta.}) 33. Ke3 Rxd1
34. Rxd1 Bf5 35. Rc1 Kb7 36. Bc4 $1 {Myös mustalla on heikkouksia.} Rd8 (36...
Bg6 $2 37. Bd5+ $18 {ja mustan lähetit on harhautettu väärälle puolelle lautaa.
}) 37. Bxf7 Rd3+ 38. Ke2 e4 39. Ne1 Rd7 {Keinäsen täytyy olla tarkkana myös
valkean lähettishakin kanssa. Kuningatarsivustan sotilaat ova toistaiseksi
koskemattomia.} 40. Bc4 Bd4 41. Ng2 Bg4+ 42. Kf1 Bc5 43. Ne3 Bxe3 (43... Bf3 {
ja valkean on vaikea päästä painostamaan mustan sotilaita.}) 44. fxe3 Rd6 $6 ({
Keinäsen ensimmäinen virhe, joka antaa valkealle mahdollisuuden pelata jo
voittoa. Täytyi pysyä aktiivisena, esimerkiksi:} 44... Rd2 $1 45. Ke1 Rb2 46.
Bd5+ Kb8 47. Bxe4 Re2+ 48. Kf1 Rxe3) 45. Be2 Rf6+ (45... Be6 46. a3 {ja
valkean kuningassivustan sotilasylivoima antaa hänelle mahdollisuuden luoda
vapaasotilaan. Puolustaminen on vaikeaa, mutta mahdollista.}) 46. Ke1 Bxe2 47.
Kxe2 Rf3 $2 ({Torni menee väärälle puolelle tulevaa vapaasotilasta. Kuten
pelijatkossa huomataan, olisi musta säästänyt jopa muutaman tempon pelaamalla
tornin suoraan alapuolelle:} 47... Rg6) 48. Rg1 Kc6 49. g4 $1 Rh3 50. g5 Rh2+
51. Ke1 hxg5 (51... Rxa2 52. g6 {eikä sotilasta voi pysäyttää.}) 52. hxg5 Kc5
53. g6 Rh8 54. g7 Rg8 55. Rg4 $1 {Juuri sopivasti. Jos kuningas etenee, tippuu
sotilas shakilla ja valkea saa itselleen kaksi vapaasotilasta.} Kb4 (55... Kd6
{ei myöskään auta. Mustan torni on sidottu g-sotilaaseen ja valkea voi
operoida kuninkaallaan.} 56. Kd2) 56. Rxe4+ Ka3 57. Rg4 Kxa2 58. e4 b5 59. axb5
axb5 60. e5 b4 61. Rxb4 Rxg7 62. Re4 Kb3 63. e6 {Valkea pelaa seuraavaksi Kd2,
eikä mustan kuningas pääse pois aitauksesta.} 1-0
You must activate JavaScript to enhance chess game visualization.
Jari Järvenpää – Mikael Agopov ½-½
Mikael Agopov pääsi nostamaan SM-kiertopalkinnon.
Agopov ei lähtenyt riskeeraamaan viimeisellä kierroksella, ja tuloksena solidi tasapeli:
[Event "Suomen mestaruusturnaus"]
[Site "Helsinki, Shakkiareena"]
[Date "2018.06.19"]
[Round "9"]
[White "Järvenpää, Jari"]
[Black "Agopov, Mikael"]
[Result "1/2-1/2"]
[ECO "B22"]
[WhiteElo "2310"]
[BlackElo "2436"]
[PlyCount "51"]
1. e4 c5 2. c3 Nf6 3. e5 Nd5 4. g3 $5 d6 5. exd6 e6 6. Bg2 Bxd6 7. Nf3 Nc6 8.
O-O O-O 9. d4 cxd4 10. Nxd4 Nxd4 11. Qxd4 Qc7 12. Nd2 Rd8 13. Ne4 Be7 14. Qd3
b6 ({[#]Agopov on pelannut hyvin. Toinen mahdollisuus kehittää lähetti oli pelata
} 14... e5 {Valkealla ei ole mitään taktista h1-a8 diagonaalilla.}) 15. Ng5 Nf6
16. Qe2 Bb7 17. Bf4 Bd6 18. Bxd6 Rxd6 19. Bxb7 Qxb7 20. Rad1 Rad8 21. Rxd6 Rxd6
22. Rd1 Rxd1+ 23. Qxd1 Qa8 $11 24. Qf3 Qc8 25. Ne4 Nxe4 26. Qxe4 1/2-1/2
You must activate JavaScript to enhance chess game visualization.
Pekka Köykkä – Vilka Sipilä 1-0
Köykkä osoitti jälleen kerran upean taistelijan luonteensa. Vaaralliselta näyttänyt mustan hyökkäys sementoitui äkkiä ja sinnikästä shakkia pelaava Tammer-Shakin edustaja vei voiton:
[Event "Suomen mestaruusturnaus"]
[Site "Helsinki, Shakkiareena"]
[Date "2018.06.19"]
[Round "9"]
[White "Köykkä, Pekka"]
[Black "Sipilä, Vilka"]
[Result "1-0"]
[ECO "A48"]
[WhiteElo "2345"]
[BlackElo "2383"]
[PlyCount "77"]
1. d4 Nf6 2. Nf3 g6 3. Bf4 {Köykkä pelaa lontoolaista systeemiä,
joka on tunnettu turvallisuudestaan. Valkea kehittää nappulat luonnollisesti.}
Bg7 4. e3 O-O 5. Be2 d6 6. O-O Nh5 $5 {Sipilä lähtee heti haastamaan riitaa ja
yrittää hyödyntää sitä ettei valkea ole pelannut siirtoa h2-h3. Toinen tapa
kehittää nappulat on esimerkiksi sivustoida vaalearuutuinenkin lähetti.} 7. Bg5
h6 8. Bh4 g5 9. Nfd2 gxh4 10. Bxh5 e5 (10... h3 {on hyvä siirto pelata
tämänkaltaisissa sotilasasemissa. ”Pyhälän piikkinä” tunnettu sotilas vaivaa
valkeaa loppupelissä, mutta voi hyökkäyksen päädyttyä jäädä heikoksi.}) 11. c3
Nd7 12. Bf3 Kh8 13. Na3 f5 14. dxe5 Nxe5 15. Be2 f4 16. exf4 Rxf4 {Asemasta on
tullut kriittinen, joka tuskin oli Köykän toive peliin valmistautuessaan.
Valkean asema on solidi, mutta mustalla on enemmän tilaa nappuloilleen.} 17.
Nac4 Nxc4 18. Nxc4 Qg5 19. Ne3 Be5 (19... Be6 {toisi toisen tornin nopeammin
peliin.} 20. Qd3 Raf8 21. g3 R4f7 {ja f2:een on painetta.}) 20. Qd3 Be6 21. g3
hxg3 22. hxg3 Rh4 $6 (22... Rg8 23. Ng2 $1 Rf7 {säilyttäisi sekavan aseman.
Pelijatkosta tulee jopa turhankin sekava.}) 23. Ng2 Rh3 $2 {[#]}(23... Rg8 24. Qe3 (
{Nyt ei kuitenkaan toimi} 24. f4 $2 Rxf4 25. Nxf4 Bxf4 $17) 24... Rh3 25. Qxg5
hxg5 26. Ne3 {epäselvin asemin.}) 24. f4 $1 Qg8 $2 ({Liian passiivista.} 24...
Qg7 25. fxe5 Rxg3 26. Bf3 Rg8 27. Qd2 dxe5 {ja mustalla on korvauksena
uhratusta upseerista vahva paine g-linjalla ja kaksi sotilasta. Valkean
mahdollisuudet ovat hiukan korkeammat, mutta mitä tahansa olisi voinut
tapahtua aikapulaväännössä.}) 25. fxe5 Rxg3 26. Bf3 Rf8 27. Qd2 Qg7 28. Bxb7 d5
29. Rxf8+ Qxf8 30. Rf1 Qg7 31. Rf6 $18 Rg6 32. Bxd5 Rxf6 33. exf6 Qxf6 34. Bxe6
Qxe6 35. Qd8+ Kg7 36. Qxc7+ Kf6 37. Qxa7 h5 38. Qd4+ Kg5 39. Qe3+ 1-0
You must activate JavaScript to enhance chess game visualization.
Sampsa Nyysti – Tommi Luukkonen 1-0
Sampsa Nyysti (vas.) on juuri uhrannut upseerin.
Nyystin voiton pelaaminen takkuili koko turnauksen ajan, mutta vihdoin viimeisellä kierroksella hän onnistui saavuttamaan fantastisen hyökkäysvoiton perinteisellä sisilialaisen puolustuksen tyyppiuhrauksella (11.Rd5!?). Peliä on luonnehdittu jopa koko turnauksen kauneimmaksi:
[Event "Suomen mestaruusturnaus"]
[Site "Helsinki, Shakkiareena"]
[Date "2018.06.19"]
[Round "9"]
[White "Nyysti, Sampsa"]
[Black "Luukkonen, Tommi"]
[Result "1-0"]
[ECO "B91"]
[WhiteElo "2322"]
[BlackElo "2349"]
[PlyCount "45"]
1. e4 c5 2. Nc3 d6 3. Nge2 a6 4. g3 b5 5. Bg2 Bb7 6. O-O Nf6 7. d4 cxd4 8. Nxd4
e6 9. Re1 Qd7 ({Kuningattaren täytyy suojata lähetti. Kaksi esimerkkiä siitä,
mitä voi käydä jos lähettiä ei suojaa:} 9... Be7 10. e5 $1 Bxg2 (10... dxe5 11.
Bxb7 Ra7 12. Bc6+ Kf8 13. Rxe5 b4 14. Rxe6 bxc3 15. bxc3 $18) 11. exf6) (9...
Nbd7 10. e5 $1 Bxg2 (10... dxe5 11. Bxb7 exd4 12. Bxa8 dxc3 13. Bf3) 11. exf6
Bb7 12. fxg7 Bxg7 13. Nxe6 $1 fxe6 14. Rxe6+ Kf8 15. Rxd6 $18) 10. g4 b4 11.
Nd5 $5 {[#]Perinteinen sisilialaisen puolustuksen uhraus, jota Nyysti ei pelkää
tehdä. Valkealla on täysi korvaus.} exd5 12. exd5+ Kd8 13. Nf5 h5 14. Bg5 Qb5
$2 ({Mustan on jollain tapaa saatava tilaa kehittää nappulat. Tämän siirron
jälkeen valkea saa liikaa tempoja uhkailemalla kuningatarta. Taas kaksi
vaihtoehtoa, joissa normaalisti hyökkäävä Luukkonen olisikin ollut vaikeissa
puolustustehtävissä:} 14... a5 15. Qd4 Kc7 $1 (15... Kc8 16. Bxf6 gxf6 17. Qxf6
Rg8 18. Re7 $1) 16. Qc4+ Kd8 (16... Kb6 $4 17. Be3#) 17. Bxf6+ gxf6 18. Qd4 $5
{Hyvin epäselvin asemin.}) (14... hxg4 15. Qd4 $1 Kc7 $1 (15... Kc8 16. Bxf6
gxf6 17. Qxb4 {Mustan nappulat eivät liiku.} Qb5 18. Qc3+ Qc5 19. Qxf6) (15...
Qxf5 $4 16. Qb6+ Kc8 17. Re8+ Nxe8 18. Qd8#) 16. Bxf6 gxf6 17. Qxb4 Qb5 {
Valkealla ei ole nyt Te8+-uhkausta, kuten aiemmassa variantissa. Peli on
epäselvää.}) 15. c4 $1 Qa5 (15... bxc3 $2 16. bxc3 {aukaisee linjan valkean
tornille. Musta menettää lisää aikaa puolustautuessaan b1-b8-varrastukselta.})
16. a3 Nbd7 17. axb4 Qb6 ({Sotilaan ottaminen häviää suoraan:} 17... Qxb4 18.
Bd2 Qc5 (18... Qxc4 19. Ba5+ Kc8 20. Rc1) 19. Ba5+ Kc8 20. b4 Qa7 21. c5 $18)
18. Be3 Qc7 19. g5 g6 (19... Ng4 20. Bf4 {ja valkea jyrää uhkauksen c4-c5
voimin:} Nge5 (20... Qxc4 21. Nxd6 Bxd6 22. Bxd6 {ja valkea uhkaa muunmuassa
laittaa tornin c-linjalle.}) 21. c5 {Mustan asema hajoaa täysin.}) 20. Nd4 Ng4
21. Nc6+ Bxc6 22. dxc6 Nxe3 23. Rxe3 {Aikainen, mutta ymmärrettävä luovutus.}
1-0
You must activate JavaScript to enhance chess game visualization.
Kalle Niemi – Tapani Sammalvuo ½-½
Kalle Niemi (vas.) ja Tapani Sammalvuo eivät päässeet tavoitteisiinsa SM-turnauksessa.
Sammalvuolla oli pieniä mahdollisuuksia yrittää voittoa, mutta Niemi puolusti hyvin:
[Event "Suomen mestaruusturnaus"]
[Site "Helsinki, Shakkiareena"]
[Date "2018.06.19"]
[Round "9"]
[White "Niemi, Kalle"]
[Black "Sammalvuo, Tapani"]
[Result "1/2-1/2"]
[ECO "B47"]
[WhiteElo "2336"]
[BlackElo "2435"]
[PlyCount "117"]
1. e4 c5 2. Nf3 e6 3. d4 cxd4 4. Nxd4 Nc6 5. Nc3 Qc7 6. Qd3 $5 a6 7. Nxc6 dxc6
8. Qg3 {Myös SM-kisoissa pelataan muotimuunnelmia. Muunnelma on hiukan eri
kuin 2-kierroksen pelissä Nyysti-Sammalvuo. Myöskin tämä on saanut vasta viime
vuosina enemmän suosiota huipputasolla.} Qxg3 9. hxg3 e5 10. Na4 Be6 11. Be3
Nf6 12. f3 Nd7 $1 13. O-O-O Be7 14. Kb1 $6 ({Olisi hyvä siirto, mikäli
kuningattaret olisivat laudalla. Loppupeliä ajatellen kuningasta ei
kannattaisi siirtää kauemmaksi keskustasta, vaan pelata aktiivinen} 14. Nb6 $5
{ja valkea saa minimaalisen edun:} Nxb6 15. Bxb6 Bxa2 16. b3 Ba3+ 17. Kd2)
14... O-O-O $11 15. Be2 b5 16. Nb6+ Nxb6 17. Bxb6 Rxd1+ 18. Rxd1 Bd8 19. Bxd8
Rxd8 20. Rxd8+ Kxd8 {[#]Mustalla on pienen pientä aloitetta valkean huonommin
sijaitsevan kuninkaan takia.} 21. a3 ({Menettää hiukan lisää aikaa, mutta ei
tasa-asemaa. Suoran tasapelin olisi antanut} 21. c4 $1 Ke7 (21... bxc4 22. Kc2
Ke7 23. Kc3 Kd6 24. Bxc4 {ja valkea voi pelata jopa voitosta.}) 22. Kc2 Kd6 23.
Kc3 $11) 21... Kc7 22. Kc1 c5 23. Kd2 Kb6 24. c3 Ka5 25. Bd1 b4 26. cxb4+ cxb4
27. Be2 Bc8 28. axb4+ Kxb4 29. g4 Kb3 {Niemi saa yhä pidättää hengitystään.}
30. Kc1 f6 31. Bd1+ Kc4 32. Be2+ Kd4 33. Kd2 a5 34. Bb5 Be6 35. Be2 Bb3 36. Bb5
Bf7 (36... Bc4 37. Bxc4 (37. Bd7 Bf1 38. g3 Bc4) 37... Kxc4 38. Kc2 a4 39. g3
h6 40. Kd2 Kb3 41. Kc1 {ja valkea onnistuu pitämään tasapelin samaan tapaan
kuin pelijatkossakin.}) 37. Be2 h6 38. Bd3 Be8 39. Be2 Bd7 40. Bd3 Bc8 41. Be2
g6 42. Bd3 Be6 43. Be2 Bb3 44. Bd3 h5 45. gxh5 gxh5 46. g3 Bd1 47. Be2 Bxe2 48.
Kxe2 Kc4 49. Kd2 Kb3 50. Kc1 a4 51. Kb1 a3 52. bxa3 Kxa3 53. Kc2 Kb4 54. Kb2
Kc4 55. Kc2 Kd4 56. Kd2 Kc4 57. Kc2 Kb4 58. Kb2 Kc4 59. Kc2 1/2-1/2
You must activate JavaScript to enhance chess game visualization.
Lopputulokset:
Myös turnausreportteri haluaa kiittää lukijoita ja pelaajia jännittävästä Suomen mestaruusturnauksesta! Laskeutuminen kisahuumasta tulee olemaan vaikeaa.
Erik Rönkä, erikronka@gmail.com