KvM Toivo Keinänen
Syntymävuosi: 2002
Selo: 2562
Elo: 2531
Seura: Matinkylän Shakkikerho
SM-mitalit: 4 kultaa, 1 hopea
Toivo Keinänen lähtee SM-kisaan jälleen selvänä ennakkosuosikkina ja päämäärä on luonnollisesti hänelle itselleenkin täysin kirkas.
”Tavoitteena on voittaa kulta ja tehdä omia vahvuuslukuja vastaava tulos”, Toivo toteaa.
22-vuotiaana jo kuudetta kertaa yleiseen SM-turnaukseen osallistuva Toivo kuvailee tunnelmiaan hyviksi ja toteaa SM-kisojen olevan aina kiinnostava tapahtuma.
Täysin ns. kirkossa kuulutettu ei mestaruus varmasti kuitenkaan ole, sen osoitti esimerkiksi viime vuoden SM-kilpailu, jolloin kultamitali ripustettiin hänen kaulaansa vasta uusinnan jälkeen.
(Kuva: Pekka Kaatiala)
KvM Vilka Sipilä
Syntymävuosi: 1987
Selo: 2505
Elo: 2447
Seura: Turun Työväen Shakkikerho
SM-mitalit: 2 kultaa, 2 hopeaa
Suomalaisen shakin suuriin persoonallisuuksiin kuuluva Vilka on maamme aktiivisimpia turnauspelaajia ja pelkästään viime vuonna hänelle kertyi virallisia pitkiä pelejä selvästi yli 100.
Kysyttäessä tunnelmista ja tavoitteista, ovat jo 11:tä kertaa SM-kisaan osallistuvan vahvan kansainvälisen mestarin vastaukset tutun originelleja.
Tunnelma on kuulemma ”väsynyt” ja tavoitteena on ”tiputtaa vaan pari pinnaa lukua”.
Terveisiä lähtee myös liiton SM-kisakonsepteista päättäville:
”Vaadin muutosta turnausmuotoon. Poistakaa turha 30 minsan lisäaika. Pelataan kärsimys kahtena peräkkäisenä viikonloppuna.”
Saa nähdä kantaako tämä muutosvaatimus hedelmää, mutta katsotaan ja ihaillaan sitä ennen Vilkan taituruutta tämänvuotisilla SM-laudoilla.
(Kuva: Pekka Kaatiala)
KvM Mikael Agopov
Syntymävuosi: 1978
Selo: 2435
Elo: 2420
Seura: HSC
SM-mitalit: 3 kultaa, 2 hopeaa, 3 pronssia
Mikael Agopov lähtee aina kamppailemaan kirkkaimmista mitaleista. Viime vuonna mestaruus meni uusintojen jälkeen Toivo Keinäselle ja Mikaelin kaulaan pujotettiin hopeinen mitali.
”Sen jälkeen tulokseni ovat olleet lievästi sanottuna ailahtelevia. Katsotaan, oliko se kilpailu joutsenlauluni vai pystyykö sitä vielä voittamaan jotain pelejä”, mies itse tuumii.
SM on pitkä ja raastava turnaus. Sen Mikaelkin moninkertaisena osallistuja hyvin tietää. Myöskään nuoret nälkäiset haastajat eivät anna konkarille mitään armoa.
”Työelämässä olevalle perheenisälle shakin pelaaminen on harvinaista herkkua. Katsotaan, pärjääkö vanhus vielä nuorisoa vastaan ja pystynkö välttämään itselleni tyypillisiä virheitä. Niin… ja ehkäpä kerrankin muistan valmistelut pidemmälle kuin siirtoon 10.”
(Kuva: Pekka Kaatiala)
FM Oliver Wartiovaara
Syntymävuosi: 2004
Selo: 2393
Elo: 2359
Seura: Matinkylän Shakkikerho
SM-mitalit: 2 pronssia
Oliver on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut kettu näissä ympyröissä, sillä tämänvuotinen SM-kilpailu on hänelle jo neljäs.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomea myös shakkiolympialaisissa edustanut Oliver on pelannut alkuvuonna erinomaisesti. Se ei ole tullut terveellä itseluottamuksella varustetulle pelaajalle yllätyksenä.
”Olen viime aikoina pärjännyt kisoissa tasolla, jota olen pitkään odottanut itseltäni. Toivon, että tämä hyvä vire jatkuu myös SM-kisoissa.”
Oliver nappasi kahdella edellisellä osallistumiskerralla SM-pronssia, ehkä joidenkin mielestä jopa hieman yllättäen. Tällä kertaa hän kuuluu ehdottomasti jo mitalisuosikkien joukkoon.
”SM-mitalihattutemppu olisi loistava tulos”, hän toteaakin tavoitteistaan tulevaan kisaan kysyttäessä.
Isommassa kuvassa Oliverin tähtäimessä siintää kansainvälisen mestarin titteli.
(Kuva: Pekka Kaatiala)
KvM Pekka Köykkä
Syntymävuosi: 1990
Selo: 2384
Elo: 2351
Seura: Tammer-Shakki
SM-mitalit: 1 kulta, 1 hopea
Pekka Köykkä lähtee SM-kisaan erinomaisesti sujuneen liigakauden jälkeen. Viime vuonna hän pelaajaesittelyssään arveli, että kisat saattavat jäädä tällä tasolla viimeisiksi. Onneksi niin ei käynyt, vaan Pekka yrittää saada tälläkin kertaa kaiken itsestään irti.
”Kaupungilla huhutaan, että shakkikeisari Köykän parhaat pelit ovat jo takanapäin ja esports-sukupolvea ei voi enää pysäyttää. Köykkä tietää tämän itsekin ja siksi koettaa houkutella jo kerran häkkiin lukittua pimeää puoliskoaan esiin. Shakin jumalatar Caissa on ainoa, joka tietää tämän karmivan totuuden. Ehtiikö lukko aueta ennen pääsiäistä?”
Tyylilaji: kauhu. Köykän pelejä ei suositella katsottavaksi alle 18-vuotiaille tai herkimmille katsojille.
(Kuva: Jan Elf)
FM Henri Lahdelma
Syntymävuosi: 2000
Selo: 2320
Elo: 2297
Seura: Matinkylän shakkikerho
Henri on ollut parina viime vuonna monien SM-kisaseuraajien papereissa mitalisuosikki. Viime aikoina pelit eivät ole kuitenkaan sujuneet aivan suunnitellusti ja vahvuusluvut ovat tällä hetkellä Henrin taitoihin nähden selkeästi alakanttiin.
Huumori on tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, lähes hirtehistä.
”Tunnelma on jo pettynyt. Viime vuonna oli hieman suunnitelmissa, että en osallistuisi tänä vuonna. Valitettavasti tämä suunnitelma epäonnistui, koska täytin jo ilmoittautumiskyselyn turnaukseen”, Henri laukoo.
”Shakillisen rappiokauden” (Henrin oma kuvaus viime talven peleistään) taustalla saattoi olla valmistuminen ja jatko-opintojen aloittaminen, mutta asioiden nyt selkiydyttyä on ehkä hieman varaa myös varovaiselle optimismille.
Hän antaa tulevaan turnaukseen kaksi erillistä tavoitetta:
”Virallinen tavoite on saada maajoukkuepaikka. Kuitenkin olen huomannut, että viimeaikainen epävirallinen tavoite nostaa turnauksissa 1 elopiste on osoittautunut ylivoimaiseksi. Niinpä olen asettanut epävirallisen tavoitteeni realistisemmaksi, eli tiputtaa alle 20 elopistettä.”
Pessimisti ei tunnetusti sanonnan mukaan pety, mutta katsotaan kuinka Henrin lopulta käy.
(Kuva: Pekka Kaatiala)
FM Erik Rönkä
Syntymävuosi: 1995
Selo: 2310
Elo: 2295
Seura: TuTS
Viidensiin SM-kilpailuihinsa osallistuva Erik Rönkä on yksi aktiivisimmista suomalaisista ulkomaisissa turnauksissa. Hän hakeekin SM:ään vauhtia nyt huhtikuun puolivälin molemmin puolin pelattavasta Reykjavík Openista, jossa myös kilpakumppani Oliver Wartiovaara hakee viime hetken tuntumaa ennen pääsiäistä.
SM-turnauksen paras sijoitus Erikillä on vuodelta 2019, jolloin hän tuli kuudenneksi. Varmana ja yllätysvalmiina pelaajana hän voi kutenkin yltää vielä korkeammalle. Pikashakista on henkilökohtaisesti kaksi pronssimitalia, vuosilta 2018 ja 2023. Ja nopeasta shakista hopeaa vuodelta 2017.
(Kuva: Pekka Kaatiala)
KvM Sampsa Nyysti
Syntymävuosi: 1978
Selo: 2307
Elo: 2308
Seura: HSC
SM-mitalit: 2 hopeaa, 3 pronssia
Kokenut kansainvälinen mestari Sampsa Nyysti nähdään jälleen yhden välivuoden jälkeen SM-laudoilla.
Kolmen suurmestarikiinnityksen taituri lähtee tällä kertaa kisaan melko maltillisin ennakko-odotuksin.
”Hienoa päästä mukaan vielä kerran! Tulostavoitteita nyt ei sen kummemmin voi viimeaikaisilla suorituksilla itselleen asettaa”, Sampsa toteaa ja jatkaa:
”Täydellisen itsenöyryytyksen välttäminen?”
(Kuva: Pekka Kaatiala)
FM Tommi Luukkonen
Syntymävuosi: 1977
Selo: 2271
Elo: 2237
Seura: JyS
SM-mitalit: 2 hopeaa
On uskomatonta, kuinka Tommi Luukkonen takoo vuodesta toiseen KvM-tuloksia. Luunkova taistelija ja konkari kuitenkin myöntää, että SM-turnaus voi olla jo kova paikka: ”Nuorten leijonien kanssa kisaaminen on tässä iässä toki haastavaa, mutta en koe olevani itsekään ihan vaaraton vanhus. Pyrkimys on olla henkisesti vahva.”
Tommi kertoo odottavansa kuitenkin SM-kilpailua aina innolla. Vuoden suurin ja kaunein kilpailu sytyttää joka kerta!
”Tunnelmani ovat keväisen optimistiset. Shakkihan ei kyllästytä ikinä, vaan elän ja hengitän sitä entiseen tyyliin. Striimaan lähes päivittäin useita tunteja Twitchissä Meditator77:n ominaisuudessa, jossa analysoin huippupelejä, ratkon tehtäviä ja pelaan treenipelejä.”
Harjoittelu ja henkinen tasapaino on Tommille aina ollut tärkeää. Kun asiat loksahtavat kohdalleen, tulos voi olla mitä tahansa. ”Olen löytänyt myös uuden harjoitusmetodin, josta olen innoissani: arviopalkkianalyysin (tarkoittaa sitä, että analysoidessa palkki heiluu, mutta tietokonelinjat ovat piilossa). Toivotaan, että ’löydän musiikkini’ ja onnistun näyttämään paremman puoleni!”
(Kuva: Pekka Kaatiala)
Artturi Pitkänen
Syntymävuosi: 2005
Selo: 1982
Elo: 2006
Seura: Matinkylän Shakkikerho
Artturi Pitkänen sai paikan yleiseen SM:ään voittamalla viime vuonna nuorten SM-kilpailujen vanhimman ikäluokan.
Nuori mies haki kovuutta helmi-maaliskuun vaihteessa Montenegrossa pelatuista nuorten MM-kilpailuista ja tiukka testi on edessä nytkin.
”Olen kiitollinen mahdollisuudesta osallistua näin kovatasoiseen turnaukseen ja odotan innolla omien shakkitaitojen testaamista”, Artturi kertoo.
Päätavoitteena on nauttia hyvistä matseista ja mukavaa hänen mukaansa olisi, jos myös seloluku hieman nousisi.
Artturilla on vielä sen verran vähän virallisia pelejä, että kukaan ei varmasti oikein tiedä mitä tuleman pitää. Odotetaan siis SM:n alkamista ja lisävalaistusta tähän.
(Kuva: Mitar Djukanovic)
(Teksti: Toni Pönniö ja Marko Tauriainen)
