Maailmankuulu brittiläinen historioitsija Antony Beevor on julkaissut tänä syksynä teoksen Venäjän vallankumous ja sisällissota. Jättityö poistaa valtavan aukon Euroopan historiasta, koska Venäjän sisällissota 1918-21 oli itse asiassa pieni maailmansota, johon osallistuivat kaikki Euroopan valtiot sekä Intia, Iran, Kiina, Japani ja Yhdysvallat.  Sodassa kuoli yli 12 miljoonaa ihmistä, suurin osa teloituksissa ja nälkään. Meille shakin harrastajille teos avaa uuden näkökulman mystisimmän ja hurjimman maailmanmestarin Aleksandr Aljechinin vaiheisiin Venäjällä.

Ajankohtaiseksi Aljechinin tekee myös se, että hänen syntymästään tuli 130 vuotta 01.11.2022. Hänen isänsä kuului maalaisaateliin ja oli duuman jäsen.  Tärkeämpi Aleksandrille ja Aleksei-veljelle oli äiti, joka varakkaan teollisuussuvun perijättärenä vastasi poikien kasvatuksesta ja jopa opetti näille shakkia. Pietarin yliopistossa Aleksandr opiskeli lakia ja osallistui pääkaupungin rientoihin Varmasti myös. Nevskillä oleva shakkikahvila Dominik ja sen pelaajat tulivat hänelle tutuiksi.

Aljechinin ensimmäinen merkittävä voitto oli 1909 Tšigorinin muistoturnauksen B-luokassa.  Samassa ryhmässäA pelannut Anatol Tšepurnov onnistui saamaan tasapelin häntä vastaan 14. kierroksella.  Kuuluisa peli oli MM Smyslovin isän V.O. Smyslovin voitto Aljechinista Pietarin kongressissa 1912. Vuonna 1914 Pietarin kansainvälisessä suurturnauksessa Aljechin tuli kolmanneksi Laskerin ja Capablancan jälkeen ja sai suurmestarin arvon itse Nikolai II:lta. Jo edellisenä vuonna Aljechin oli voittanut Scheveningenin suurturnauksen Alankomaissa.

Vallankumouksen keskellä Aleksandr Iljin-Genevski organisoi Moskovaan ensimmäisen Venäjän kansojen olympiadin 1920, jonka Aljechin voitti tappiottomalla tuloksella 12/15. Seuraavina olivat Romanovski ja Löwenfisch. Turnaus nimettiin myöhemmin Neuvostoliiton 1. mestaruusturnaukseksi. Seuraavana vuonna 1921 Aljechin, joka loistavan kielitaitonsa ansiosta oli tutustunut  sveitsiläiseen lehdistödelegaattiin Anneluise Rüegg’iin, avioitui tämän kanssa ja he pääsivät yhdessä poistumaan Venäjältä.

Panu Laine on koonnut meille kiinnostavan kuvitetun esityksen Aljechinin nuoruudesta ja hänen peleistään tuolta ajalta. Tervetuloa viihtymään ja ihmettelemään vanhan maailman menoa. Kertaukseksi tarkistin muidenkin suomalaispelaajien kuin Tsippanin saavutukset Aljechinia vastaan: AA. – Krogius 1-0 Hamburg 1930, AA-Böök ½_½ Varsova 1935, AA-Böök ½-½ Kemeri 1937 ja AA-Böök 1-0 Margate, voitto, jota Aatu kantoi taskussaan kuukausia.

Tervetuloa!

Petri Saharinen

P.S. Seuraava analyysi-ilta on tiistaina 29.11., jolloin Pekka Kauppala kertoo kiovalaisen lääkärin, shakin kansainvälisen mestarin ja Aljechinin aikalaisen Fjodor Bogatirtšukin (1892-1980) uskomattoman tarinan.