SUOMEN SHAKKILIITON KURINPITOLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 5.7.2021

1. A on tuomittu Helsingin käräjäoikeuden 27.7.2020 antamalla tuomiolla useista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista 2 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio on lainvoimainen. Rikokset eivät liity shakkitapahtumiin. Rikosten vakavuuden vuoksi Suomen shakkiliiton kurinpitolautakunnassa on käynnistetty kurinpitomenettely.

2. A:lle on varattu tilaisuus antaa kurinpitomenettelyssä vastine, mutta hän ei ole antanut vastinetta.

3. A määrätään kilpailukieltoon, jonka viimeinen päivä on 10.6.2023.

A määrätään toimitsijakieltoon, jonka viimeinen päivä on 10.6.2031. Toimitsijakielto koskee kaikkia toimitsijatehtäviä ja toimitsija-asemia. A ei saa myöskään edustaa Shakkiliittoa kansainvälisissä edustustehtävissä toimitsijakiellon voimassaoloaikana.

A määrätään menettämään kaikki Suomessa hänelle myönnetyt toimitsija-arvot.

Perustelut:

A on syyllistynyt törkeisiin seksuaalirikoksiin. Suomen Shakkiliitto ry:n kurinpitosäännöstö ulottuu sen kohdan 1.1 mukaan myös Shakkiliiton alaisen toiminnan ulkopuolelle, mikäli toiminta on vahingollista Shakkiliitolle tai lajille. A:n toiminnan on katsottava olleen vahingollista Shakkiliitolle ja lajille etenkin huomioiden A:n asema shakkituomarina ja -toimitsijana.

A:n toiminnan katsotaan olevan kurinpitosäännöstön 2 luvun 1§:n kohdassa 2) tarkoitettua Suomen Shakkiliiton eettisen säännöstön vastaista menettelyä ja kohdassa 5) tarkoitettua Suomen lainsäädännön vastaista toimintaa, jotka tulkitaan sanotun sääntökohdan mukaan myös kurinpitosäännöstön rikkomuksiksi.  Eettisen säännöstön osalta A on rikkonut kyseisen säännöstön 2 luvun 2§:ä (häirinnän ja hyväksikäytön kielto) ja A on oikeudenkäynnissä todettu toimineen Suomen lainsäädännön vastaisesti (kuten yllä tämän päätöksen kohdassa 1. on todettu).

Kurinpitovaliokunta on määrittänyt A:n rikkomuksista yllä todetut kurinpitoseuraamukset kurinpitosäännöstön 4 luvun 1, 4, 5 ja 6§:ien perusteella. Kurinpitovaliokunta katsoo, että rikosten laatu ja vakavuus heikentävät erityisesti A:n uskottavuutta oikeamielisenä shakkituomarina ja shakkitoimitsijana, minkä vuoksi toimitsijakielto on määrätty pitkäksi ja kotimaiset toimitsija-arvot menetetyiksi. Rikosten vakavuus edellyttää myös kilpailukieltoa. Seuraamusten pituutta ja ankaruutta harkittaessa on koventamisperusteena otettu huomioon rikosten kohdistuminen alaikäisiin.

4. Tästä päätöksestä voi valittaa Urheilun oikeusturvalautakunnalle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valituksesta tulee ilmetä seuraavat tiedot:
1) Valittajan nimi ja prosessiosoite eli osoite, johon asiaa koskevat kehotukset ja ilmoitukset voidaan lähettää sekä puhelin ja sähköpostiosoite;
2) Valituksen kohteena olevan päätöksen yksilöinti; minkä tahon päätöksestä valitetaan eli päätöksentekijän nimi ja päätöspäivämäärä.
3) Mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi. Vaaditaanko päätöksen kumoamista kokonaan vai ainoastaan tietyiltä osin. Lisäksi mahdollinen lautakuntakulujen korvaamista koskeva vaatimus.
4) Valitusperusteet eli minkä vuoksi päätöstä tulee muuttaa.

Lautakunnassa on mahdollista käyttää asiamiestä. Valtakirjan esittämisen osalta lautakunnassa noudatetaan asianajajien, yleisten oikeusavustajien ja niin sanottujen lupalakimiesten kohdalla samaa käytäntöä kuin yleisissä tuomioistuimissa eli heidän ei tarvitse esittää valtakirjaa. Muiden asiamiesten täytyy esittää valtakirja.

Valitusmaksu on yksityishenkilön kohdalla 250 euroa. Valitusmaksu tulee olla suoritettuna silloin, kun valitus toimitetaan lautakuntaan. Valitusmaksu maksetaan tilille: FI48 5541 2820 0204 86 ja viitteeksi merkitään Urheilun oikeusturvalautakunta. Jos valitusmaksua ei ole maksettu samalla kun valitus laitetaan vireille, valittajaa pyydetään suorittamaan valitusmaksu. Valitusmaksun suorittaminen on valituksen käsittelyn edellytys.

Valitus tulee toimittaa Suomen Olympiakomitea ry:n toimistoon, joka huolehtii lautakunnan toimistopalveluista. Valitus on mahdollista toimittaa sähköpostilla (sointu.hyvonen@olympiakomitea.fi.fi) tai postitse Suomen Olympiakomitea ry, Oikeusturvalautakunta / Sointu Hyvönen, Valimotie 10, 00380 Helsinki.

5. Tämän päätöksen ovat tehneet Antti Laato, Alia Dannenberg, Aleksei Holmsten ja Mika Puittinen.