Teksti ja analyysit: Patrik Aalto

Neljännellä kierroksella nähtiin muutamia nopeita tasureita, mutta vastapainoksi myös hienoja siirtoja ja mielenkiintoisia pelejä. Turnausjohtoa jakavat edelleen Harri Hurme, Seppo Aakio ja EsaAuvinen, jotka pelasivat omat pelinsä tasan, mutta kolmeen pisteeseen nousivat voitoillaan myös Raimo Leukkunen ja Leo Peltola.  Alussa on pari asemaa kierroksen peleistä, joista kannattaa miettiä, miten valkea saa siirrollaan etua ja miten muunnelma jatkuisi, mikäli ei ole niitä vielä nähnyt. Ratkaisut ja variantit ovat jutun lopussa.

Kivipelto–Auvinen, valkean siirto.

Peltola–Sihvonen, valkean siirto

Kärkikamppailussa Seppo Aakio ja Harri Hurme päätyivät melko rauhalliseen tasapeliin skotlantilaisella alkaneessa pelissä, vaikka Sepolla oli mahdollisuus etuunkin. Loppuasema oli suurin piirtein tasapainossa, vaikka siinäkin olisi riittänyt pelattavaa. Tässä kohtaa pisteenjako kelpasi kuitenkin molemmille, varmaankin siksi, että turnausvoitto pysyy täysin omissa käsissä.

Kaj Kivipellon ja Esa Auvisen peli oli rauhallista 1.b3-alkuista peliä. Se sai kuitenkin mielenkiintoisia käänteitä, kun valkea päätti uhrata sotilaan täysin korrektisti. Esa tekikin heti virheen, joka olisi sallinut valkeille etua. Siitä lisää jutun lopussa. Kaj ei tätä kuitenkaan huomannut, vaan päätyi turvallisempaan ratkaisuun ja otti ikuisen shakin.

 Harri Nyrhinen pelasi Heikki Vistin jugoslavialaista puolustusta vastaan terävää muunnelmaa, joka johtikin heti daamien vaihtoon. Valkea sai loppupelissä / daamittomassa keskipelissä etua, mutta ei pystynyt sitä tällä kertaa hyödyntämään vaan asema kuivui tasapeliksi.

 Leo Peltolalle voisi antaa kierroksen kauneuspalkinnon pelistään Tero Sihvosta vastaan. Sisilialaisella alkaneella pelissä mustilla oli jossain vaiheessa etua, mutta virheet päästivät valkean sommittelemaan hienosti. Hieno siirto ja siihen liittyvät muunnelmat löytyvät jutun lopusta.

Raimo Leukkunen pelasi mustilla hollantilaista Mauno Kangasta vastaan. Se epäonnistui hieman, kun Mauno sai rakennettua ratsublokin mustan d-sotilaan eteen ja etua. Aika nopeasti musta sai kuitenkin valkean virheiden jälkeen purettua sen, ja pääsi mukaan peliin. Etu kääntyi mustille, joka voitti sotilaan, ja loppupelissä tippui toinenkin. Valkean yritys puskea vapaasotilastaan ei onnistunut, ja näin musta voitti.

 Veikko Koskisen ja Kari Teräsalon kamppailu alkoi Birdillä (1.f4). Musta eteni d-sotilaallaan aika pitkälle, joka olisi voinut tarjota valkeille jotain etua, mutta keskustassa tapahtuikin aika paljon vaihtoja. Lopulta hieman kummallisten ratkaisujen jälkeen päädyttiin tasapeliin melko tasaisessa asemassa, vaikka pelattavaakin olisi vielä jäänyt.

Eero Patola kokeili e6-sisilialaista Juhani Sorria vastaan. Musta päästi valkean pelaamaan vahvasti e5, ja Jussi sai paljon etua. Mustan ratsut jäivät kummallisesti isoihin vaikeuksiin, ja valkeilla oli mahdollista voittaa upseeri useankin siirron ajan, mutta Eero pelastautui kuitenkin tasaiseen loppupeliin. Sen jälkeen olikin valkean vuoro tehdä virheitä, musta voitti sotilaan ja sai nelitorniloppupelissä ylivoimaisen aseman, jonka myöskin voitti.

Helge Ruotanen pelasi Matti Grönroosia vastaan todella omalaatuista kuningasintialaista hyökkäystä, jossa d2-ruutuun menikin ratsun sijasta lähetti. Valkea pelasi silti normaaliin tapaan e4, joka oli epäkorrekti, mutta musta ei tätä kyennyt hyödyntämään. Peli kuitenkin ratkesi, kun musta jätti ratsunsa vahingossa kiinni. Luovutus tuli 12 siirtoa myöhemmin.

Ei-livelaudoilla Seppo Lyly voitti Petri Saharisen tiukassa pelissä, joka päättyi kierroksen viimeisenä.  Martti Kukkonen päihitti Juhani Pitkäsen. Viides kierros alkoi kymmeneltä, ja parit ovat seuraavat:

pö. Nr Nimi Rtg Pst. Tulos Pst. Nimi Rtg Nr
1 10 Auvinen Esa 1902 3 3 Aakio Seppo 2029 4
2 11 Leukkunen Raimo 1901 3 3 Peltola Leo 1903 9
3 3 FM Hurme Harri 2134 3 Nyrhinen Harri 1972 5
4 8 Visti Heikki 1924 FM Kivipelto Kaj 2135 2
5 6 Sihvonen Tero 1966 2 2 Ruotanen Helge 1947 7
6 17 Teräsalo Kari 1817 2 2 Lyly Seppo 1889 12
7 13 Patola Eero 1888 2 2 Koskinen Veikko 1855 16
8 15 Grönroos Matti 1855 1 Kangas Mauno 1859 14
9 18 Saharinen Petri 1637 1 1 Kukkonen Martti 1501 19
10 20 Pitkänen Juhani 1401 0 1 FM Sorri Juhani 2177 1