Shakin analyysi-ilta Areenalla tiistaina 24.3.2026 klo 17.30–20.00: Jan Timman 1951 – 2026
Jan Timman oli pitkään shakkimaailman keskiössä. 1930-luvun hollantilaisen maailmanmestarin Max Euwen manttelinperijä suuresti vaikutti siihenkin, että Hollannissa järjestettiin superturnauksia enemmän ja enemmän, hän oli länsimaiden paras kymmenisen vuotta, karismaattinen rock-hahmokin jopa, hippikulttuurin edustaja.
Elolistalla Timman oli 1982 toinen Karpovin jälkeen ja Kasparovin mentyä ohi 80-luvulla useammin kolmas kuin kukaan muu. Vakuuttavia turnausvoittoja tuli niinä vuosina, huippuina Tilburg 1987, Linares 1988, Rotterdamin maailmancup 1989, mutta oli myös muutama paha epäonnistuminen.
Maailmanmestaruuskarsinnat eivät aluksi menneet kovin hyvin. 1972 ja 1975 Timman ei päässyt alueturnauksesta eteenpäin, 1979 Rio de Janeiron alueidenvälisessä turnauksessa viimeisen kierroksen epäonnistuminen jätti puoli pistettä ehdokasottelupaikasta. 1982 Las Palmasissa tuli vain 50 prosenttia. Mutta 1985 hän voitti suvereenisti alueidenvälisen turnauksen Taxcossa, Meksikossa, ja oli siitä lähtien ehdokasottelija vuoteen 1994 asti; minusta juuri muutamat otteluista ovat hienoimpia suorituksia, enemmän kuin turnausvoitot. Finaaliin hän pääsi kahdesti, 1990 hävisi Karpoville, 1993 Nigel Shortille. Kun Kasparov ja Short eivät suostuneet FIDEn järjestelyihin, pelattiin FIDEn virallinen MM-ottelu Karpovin ja Timmanin välillä, sen Karpov voitti 12½-8½.
Shakkikirjailijana Timman oli tärkeä, hänen tyylinsä elävä, keskusteleva. Hollannin Schaakbulletin ja sen seuraaja New in Chess olivat tärkeät julkaisukanavat lehdistä, jälkimmäisen päätoimittaja Timman oli sen perustamisesta 1984, joskaan mitään päivittäistä toimitustyötä se ei tarkoittanut. Tietynlainen shakkipoliitikkokin hän oli, suurmestariyhdistys GMAn tärkeimpiä vaikuttajia lähtien sen perustamisesta 1987,
Timmanin uraa käy läpi epäilemättä lukuisin kuvinkin Panu Laine, allekirjoittanut näyttää muutaman pelin.
Tervetuloa
Joose Norri
Muista ilmoittautua SM-kilpailuun
Shakin SM-kilpailut pelataan Shakkiareenalla Helsingissä 3.–11.4.2026. Muista ilmoittautua kilpailuun viimeistään tulevana perjantaina 20.3.!
Katso kilpailun kutsu
Jännitys kesti loppuun asti – Matinkylän Shakkikerho SM-liigan mestariksi 18 vuoden tauon jälkeen
SM-liigakausi 2025–26 huipentui viikonloppuna Helsingin Shakkiareenalla pelattuihin päätöskierroksiin.
Mitaleista taisteltiin viimeisiin otteluihin asti. Mestaruuden vei lopulta Matinkylän Shakkikerhon ykkösjoukkue, jolle SM-kulta oli ensimmäinen sitten kauden 2007–08. Hopealle sijoittui viime vuoden tapaan helsinkiläinen Shakkiseura Aatos, ja pronssia nappasi upean kauden pelannut sarjanousija Gambiitti Vantaalta.
Matinkylän Shakkikerhon joukkueessa pelasivat kauden aikana Bartlomiej Heberla, Toivo Keinänen, Vladyslav Larkin, Oliver Wartiovaara, Patrik Aalto, Henri Lahdelma, Anastasia Keinänen, Petri Kekki, Petri Lehtivaara, Mikko Kivistö, Sauli Tiitta, Risto Lehtivaara, Arttu Irjala, Radmir Vorobyov, Niko Mustonen ja Veli-Pekka Sinervuo.

Mestarit palkintojenjakoposeerauksessa: Arttu Irjala (vas.), Veli-Pekka Sinervuo, Patrik Aalto, Anastasia Keinänen, Toivo Keinänen, Henri Lahdelma, Oliver Wartiovaara, Sauli Tiitta, Vladyslav Larkin, Petri Lehtivaara ja Mikko Kivistö. (Kuva: Pekka Kaatiala)
Hopeajoukkue Aatoksessa pelasivat Tomi Nybäck, Normunds Miezis, Aku Salonen, Tarvo Seeman, Antti Virtanen, Teemu Keskisarja, Heikki Salo, Petri Hokkanen, Kari Pulkkinen, Timo Väätäinen, Eetu Prieur, Rami Kivilahti, Jyri Lammi ja Yiming Zhang.

Aatoksen palkintojenjaossa olleet: Rami Kivilahti (vas.), Eetu Prieur, Petri Hokkanen, Jyri Lammi, Heikki Salo, Antti Virtanen, Aku Salonen, Tomi Nybäck, Normunds Miezis, Tarvo Seeman, Kari Pulkkinen ja Timo Väätäinen. Edessä Yiming Zhang. (Kuva: Pekka Kaatiala)
Pronssia napanneessa Gambiitissa pelasivat Mikael Nouro, Marko Manninen, Yrjö Markus Jouhki, Timo Pääkkönen, Juha Hynninen, Samu Ristoja, Jan Ristoja, Dmitri Tumanov, Ville Lehto, Antti Kahri ja Jukka Johansson.

Gambiitin ydinryhmä palkintojenjaossa: Mikael Nouro (vas.), Marko Manninen, Yrjö Markus Jouhki, Timo Pääkkönen, Juha Hynninen, Samu Ristoja, Jan Ristoja ja Dmitri Tumanov. (Kuva:Pekka Kaatiala)
Tällä liigakaudella saatiin ennakkotietojen mukaan yksi arvonimikiinnitys, kun HSK:n ykköspelaaja FM Marco Cattaneon tulos 6,5/11 tuotti kansainvälisen mestarin tavoitetuloksen.
Onnittelut mitalisteille ja kiitokset kaikille JSM-kauden pelaajille ja tietysti myös kisan järjestäjille, tuomareille ja muille taustahenkilöille!
Lopputulokset, pelit ja muu olennainen JSM-kaudesta löytyy tuttuun tapaan Joukkueshakki-sivustolta.
SM-liigassa edessä jännittävä päätösviikonloppu
Seurajoukkueiden SM huipentuu tulevana viikonloppuna.
SM-liigan mitalistit ja putoajat ratkotaan Helsingin Shakkiareenalla, ja muualla Suomessa käydään taistelua noususta ja säilymisestä alemmilla sarjatasoilla.
SM-liigan päätöstä voi seurata myös kotikatsomoissa lauantaina (14.3.) ja sunnuntaina (15.3.) alkaen klo 12.
Livepelien linkit:
Tulospalvelu ja muu olennainen tutusti Joukkueshakki-sivustolta.
Artikkelikuva: Pekka Kaatiala.
Vesa Kilpiö on kuollut
Heinäkuussa 1991 pelattiin Suomen oloissa hyvin poikkeuksellinen shakkikilpailu. Jyväskylässä järjestettyyn ensimmäiseen Heart of Finlandiin osallistui 20 suurmestaria ja suunnilleen sama määrä kansainvälisiä mestareita. Mukana olivat muiden muassa Jaan Ehlvest, Andras Adorjan, Daniel King ja Nana Joseliani. Myös Suomen maajoukkue oli liikkeellä lähes kokonaisuudessaan, pelaajia oli kaikkiaan 210.
Turnauksen panivat alulle Hannu Olkinuora (1938–2009) ja nyt helmikuun 19. päivä kuollut Vesa Kilpiö, joka oli syntynyt 11.7.1947. Melko säästeliäästi itse kilpailuihin osallistunut Kilpiö oli Kuopion Shakinystävien jäsen ja seuran tärkeä tukija. Hannu Heino muistelee Kilpiötä seuraavasti:
”Yrittäjänä toiminut Vesa Kilpiö ei toimistaan shakin parissa tehnyt suurta numeroa. Oma pelaaminen ei hänelle kuitenkaan riittänyt, vaan hän halusi tukea shakkitoimintaa.
Heart of Finland kv-turnaus sai alkunsa siitä, kun Hannu Olkinuora ja Vesa Kilpiö päättivät ottaa taloudellisen riskin turnauksen järjestämisestä. Alkuun turnaus järjestettiin vuorovuosin Jyväskylässä ja Kuopiossa.
Kuinka Vesa Kilpiö vaimonsa Eijan kanssa huolehtivat turnauksen osanottajista kertoo jotain se, että Mark Taimanov kutsui heidät 70-vuotispäivilleen Pietariin.
Vesa Kilpiö oli myös Kuopion Shakinystävien merkittävänä tukena seuran liigavuosina.”
Lämpimät osanottomme Vesa Kilpiön ystäville ja läheisille.
Shakin analyysi-ilta Areenalla tiistaina 10.3.2026 klo 17.30–20.00: Christer Sundqvist – Täydellistä shakkisiirtoa etsimässä
Esitelmä jatkuu käytännön esimerkkinä, jossa tarjoan kirjeshakin harrastajan lähestymiskulmaa f3-nimzointialaiseen puolustukseen, jossa olen pärjännyt tosi hyvin valkeilla pitkälti vuosien sinnikkään valmistelutyön ansiosta. Olen huomannut TOP-50 etäpelaajien nykyään jopa välttelevän tämän avauksen pelaamista kanssani (harmillista).
Tyttöjen PM 2026 – Nordic Girls Chess Championship 2026
A (2006 tai myöhemmin syntyneet)
Karoliina Kallunki
Nikolett Paksai
B (2010 tai myöhemmin syntyneet)
Polina Kuznecova
Eloisa Lallukka
C (2013 tai myöhemmin syntyneet)
Avani Darishetti
Iris Gemenetzis
A (born 2006 or later)
Karoliina Kallunki
Nikolett Paksai
B (born 2010 or later)
Polina Kuznecova
Eloisa Lallukka
C (born 2013 or later)
Avani Darishetti
Iris Gemenetzis
Ilmoita seuran jäsentiedot liittoon
Hyvä seura-aktiivi!
Liiton seuroilta keräämiä jäsenmaksuja ei makseta enää oma-aloitteisesti, vaan liitto laskuttaa jäsenmaksut seuran antamien ja tarkistettujen tietojen perusteella. Kerättyjä tietoja käytetään myös apuna liiton valtionapuhakemuksessa. Tiedot jäsenmääristä annetaan vuoden 2025 lopun tilanteen mukaisesti. Jos tämä ei ole mahdollista, anna tiedot ilmoitushetken tilanteen tai vastaavan ajankohdan mukaisesti. Täytä lomake 31.3.2026 mennessä.
Käy täyttämässä seurasi jäsentiedot lomakkeella. Varmistathan samalla, että seurasi yhteystiedot ovat oikein liiton sivuilla. Kiitos!
Ilkka Kanko on kuollut
Ilkka Kanko (1934–2026).
Yksi suomalaisen shakkihistorian merkkihenkilöistä fidemestari Ilkka Kanko on kuollut 91-vuotiaana 29.1.2026.
Ilkan shakillisten saavutusten lista on pitkä, ja hänen vaikutuksensa Helsingin Shakkiklubissa ja koko maan shakkikentällä valtava. Vuoden 1964 Suomen mestari saavutti SM-kisoissa 1960–70-luvuilla myös kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Hän edusti Suomea neljissä shakkiolympialaisissa aina Tel Avivista 1964 Haifaan 1976. Muita saavutuksia ovat muun muassa Suomen Shakkiliiton mestaruudet 1964 ja 1970 sekä peräti 11 Helsingin mestaruutta. Senioreiden Suomen mestaruudet tulivat vuosina 2004, kun kilpailu pelattiin ensimmäisen kerran, ja 2006. Kansainvälisestikin menestystä tuli seniorisarjoissa ja seniorijoukkueiden EM-pronssit Dresdenissä 2006 ja Veldenissä 2009.
Siviiliammatiltaan Ilkka oli kemian diplomi-insinööri. Hänen shakillinen elämäkertansa Ilkka Kanko – Shakin kemiaa julkaistiin vuonna 2013.
Suomen Shakkiliitto lähettää lämpimät osanottonsa Ilkan omaisille.
Toivo Keinäsestä historian ensimmäinen shakin e-urheilun Suomen mestari!
KvM Toivo Keinänen täydensi palkintokaappiaan jälleen uudella Suomen mestaruudella voittamalla Helsingin Messukeskuksessa 19.–20.2. pelatun historian ensimmäisen shakin elektronisen urheilun SM-kilpailun.
Assembly Winter 2026 -tapahtuman yhteydessä käydyn kilpailun finaalissa Keinänen kaatoi SM Tomi Nybäckin 2-0. ESM-pronssia cup-muotoisessa turnauksessa nappasi KvM Vilka Sipilä.
ESM-kilpailu käytiin kaksivaiheisena. Perjantaina 19.2. pelattiin neljä karsintaturnausta ja lauantaina 20.2. karsinnoista jatkoon selviytyneet, sekä ennakkoon kutsutut pelaajat muodostivat 16 pelaajan finaalin, jossa ratkaistiin mestaruus ja mitalisijat.
ESM 2026 finaaliturnauksen lopputulokset:
1. KvM Toivo Keinänen
2. SM Tomi Nybäck
3. KvM Vilka Sipilä
4. FM Oliver Wartiovaara
5.-6. KvM Mikael Agopov ja Pavel Blinkov
7.-8. FM Jani Ahvenjärvi ja KvM Mika Karttunen
9.-12. FM Patrik Aalto, FM Mikko Kivistö, FM Henri Lahdelma ja KvM Tapani Sammalvuo
13.-16. Rayan Mashhadi Aghajan, Väinö Marjamaa, Vilho Tella ja Henri Torkkola
Turnaukseen liittyviä linkkejä löydät kätevästi koottuna tästä artikkelista.
Areenan analyysisessio 24.2.2026: Mark Taimanov 100 vuotta
Mark Taimanov (s.1926, k.2016) oli yksi niistä suurista shakkimiehistä, jolla oli toinenkin ura shakin ohella: musiikki! Hän oli konserttitason pianisti ja levytti mm. vaimonsa kanssa.
Hänen shakkiuralla oli kaksi huippua, ensin vuoden 1953 Zurichin ehdokasturnaus ja myöhemmin 1971 kuuluisa MM-ehdokasottelutappio Vancouverissa Fischerille lukemin 6-0. Hän joutui Neuvostoliitossa ankarien rankaisutoimien kohteeksi epäilyksenä häviön poliittisesta agendasta, jota ei mitenkään lievittänyt hänen hallustaan rajalla löytynyt Solzhenitsynin kirja – häneltä vietiin mm. hänen stipendinsä ja oikeus matkustaa ulkomaisiin turnauksiin. Taimanov totesi, että jäähän hänelle vielä musiikki! Myös hänen avioliittonsa päättyi ja sen mukana hedelmällinen musiikillinen yhteistyö hänen nyt ex-vaimonsa kanssa, joten hän siirtyi soolouralle. Kun Larsen hävisi seuraavaksi 6-0 ja Petrosjan 6½-2½, sanktiot lieventyivät.
Taimanov pelasi viimeisen maailmanluokan turnauksensa 1977 Neuvostoliiton vallankumouksen juhlaturnauksessa, vaikka hän jatkoi pelaamista vanhoille päiville asti. Parhaan noteerauksensa maailmanlistalla hän teki tammikuussa 1957 sijoittuen chessmetricsin listoilla viidenneksi Smyslovin, Botvinnikin, Keresin ja Bronsteinin jälkeen, 13 vuotta myöhemmin syyskuussa 1970 hänet noteerattiin sijalle seitsemän edellään Fischer, Spasski, Korshnoi, Polugajevski, Larsen ja Petrosjan.
Panu Laine esittelee Taimanovin henkilöhistoriaa ja pelejä Shakkiareenalla tiistaina 24.2.2026 klo 17.30 osoitteessa Hiomotie 10, 2. kerros. Tervetuloa!
Seuraa shakin elektronisen urheilun SM-kilpailua suorana!
Shakin elektronisen urheilun Suomen mestaruudesta kilpaillaan 19.–20.2. Assembly Winter 2026 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Kilpailua voi seurata suorana täältä.
Perjantaina 19.2. pelataan neljä karsintaturnausta klo 11, 14, 17 ja 20 alkaen. Aiemmasta tiedosta poiketen turnauksiin voi vielä osallistua saapumalla paikan päälle ennen pelien alkua. Lisätietoja löydät tästä linkistä.
Finaali la 21.2.
Finaalin tulosseuranta chess.comissa
Finaalin päivittyvä kaavio
Finaalin kaavio (Assembly)
Karsintojen tulokset pe 20.2.
Karsinta 1 (klo 11): Jatkoon Oliver Wartiovaara ja Pavel Blinkov
Karsinta 2 (klo 14): Jatkoon Rayan Mashhadi Aghajan ja Henri Lahdelma*
*Mikko Kivistön viimeinen voittopeli päättyi 11 sekuntia turnausajan päättymisen jälkeen, joten pelistä saatuja pisteitä (4) ei huomioida karsintaturnauksen lopputuloksiin. Mikko Kivistön loppupisteet 54 pistettä.
Karsinta 3 (klo 17): Jatkoon Väinö Marjamaa, Vilho Tella ja Mikko Kivistö
* Karsinnasta 3 jaettiin kolme finaalipaikkaa kutsupelaajan peruutuksen vuoksi.
Karsinta 4 (klo 20): Jatkoon Tapani Sammalvuo ja Henri Torkkola
Tapahtuman koko viikonlopun shakkiohjelma:
Ratkaisuhetket lähellä: kauden toiseksi viimeinen SM-liigaraportti julkaistu
SM-liigakausi 2025-26 on huipentumassa ja helmikuun kierroksilla (7.-8.2.) pelattiin 9 jännittävää ottelua.
Pelien käänteet on koottu tuttuun tapaan Joukkueshakki-sivustolla julkaistuun raporttiin.
Samalta sivustolta löydät myös muiden sarjatasojen tulokset ja ajantasaiset sarjatilanteet.
Artikkelin kuvat: Pekka Kaatiala.
Yiming Zhang nappasi kultaa nuorten PM-kisoista!
Tanskan Fredericiassa sunnuntaina päättyneissä nuorten PM-kisoissa Suomen joukkueen suurin tähti oli D-sarjassa (U13) kultaa voittanut Yiming Zhang.
Yimingille mestaruus oli jo hänen toinen PM-kultamitalinsa ja samalla kolmas PM-mitali. Vuonna 2024 hän saavutti E-sarjassa (U11) hopeaa, ja vuotta myöhemmin samassa sarjassa tuli mestaruus.
Muiden sarjojen suomalaispelaajista parhaiten onnistuivat Aku Salonen (4. sija A-sarjassa), Eeli Asikainen (5. sija B-sarjassa), Oliver Nieminen (5. sija C-sarjassa) ja Andrei Zuikov (6. sija E-sarjassa).

A-sarjan ensimmäinen kierros alkamassa. Herman Hietanen (Suomen paidassa) ja Aku Salonen (hupparissa) valmiina. Kuva: Sauli Tiitta
PM-kilpailujen täydelliset tulokset löytyvät täältä (valitse punaisesta palkista ”tabel stilling”, niin saat sarjojen oikeat järjestykset)
Kisojen pelit löytyvät puolestaan täältä.
SM-kilpailun ja shakkiolympialaisten valintakriteerit
Yleinen ja naisten SM-kilpailu järjestetään Shakkiareenalla 3.–11.4.2026.
Shakkiolympialaiset järjestetään Samarkandissa Uzbekistanissa 15.–28.9.2026.
Valintakriteerit SM-kilpailuihin ja shakkiolympialaisiin ovat seuraavat:
Yleinen SM 2026 pelataan 10 pelaajan suljettuna kilpailuna, johon on varattu paikat v. 2025 Suomen mestarille Toivo Keinäselle ja avoimen SM:n 2025 voittaneelle Vilka Sipilälle. Nuorten Suomen mestari v. 2025 Toni Vainikalle, jos hän ylittää valintajakson aikana luvun 2100. Kilpailuun voivat ilmoittautua pelaajat, joiden huippuselo ajalla 1.1.2025-20.3.2026 on vähintään 2200. Osanottajien valinta tapahtuu kiintiöpaikkojen ja huippuselolistan mukaisessa järjestyksessä määräaikaan mennessä ilmoittautuneista. Pelimäärävaatimusta ei ole.
Naisten SM 2026 pyritään pelaamaan puoliavoimena kilpailuna siten, että kilpailuun saavat osallistua kaikki pelaajat, joiden huippuselo valintajaksolla (1.1.2025–20.3.2026) on vähintään 1600. Järjestäjä varaa oikeuden käytettävän turnausmuodon ja peliajankohtien valintaan aikaikkunassa 3.–11.4.2026. Kilpailuformaatti päätetään osallistujamäärän perusteella.
Viimeinen ilmoittautumispäivä yleiseen ja naisten SM-kilpailuun on 20.3.2026.
Yleisessä sarjassa SM-kilpailun 2026 kaksi parasta saa kiintiöpaikan olympiajoukkueeseen, ja myös kolmas saa paikan, jos hänen valintahetken valintalukunsa on vähintään 2400. Naisten sarjassa SM-kilpailun 2026 voittaja saa kiintiöpaikan olympiajoukkueeseen, ja myös toiseksi tullut saa paikan, jos hänen valintahetken valintalukunsa on vähintään 1900.
Muut edustuspaikat täytetään valintalistan mukaisessa järjestyksessä.
Valintajakso alkaa 1.1.2025 ja päättyy 30.6.2026. Olympiajoukkueisiin valittavilla tulee olla pelattuna vähintään 20 täydellä kertoimella vahvuuslukulaskentaan (selo / elo) laskettua peliä aikavälillä 1.7.2025–30.6.2026.
Valintalistat:
Nuorten PM-kilpailut Tanskassa 13.-15.2.

Suomen joukkue. Takana vasemmalta: Herman Hietanen, Aku Salonen, Eeli Asikainen, Emil Reunanen ja Jami Valpas. Edessä vasemmalta: Max Nyberg, Andrei Zuikov, Oliver Nieminen, Roman Zaretckii ja Yiming Zhang. Kuva: Sauli Tiitta
Nuorten PM-kilpailut järjestetään tänä vuonna 13.–15.2. Tanskan Fredericiassa.
Pelit alkavat perjantaina 13.2. Suomen aikaa klo 11.
Virallinen kisasivu löytyy täältä.
Livepelejä pääsee katsomaan puolestaan täältä.
Suomen edustajat:
A-ryhmä (U20)
Herman Hietanen
Aku Salonen
B-ryhmä (U17)
Eeli Asikainen
Jami Valpas
C-ryhmä (U15)
Oliver Nieminen
Emil Reunanen
D-Ryhmä (U13)
Yiming Zhang
Max Nyberg
E-ryhmä (U11)
Andrei Zuikov
Roman Zaretckii
Suomen joukkueenjohtajana toimii Sauli Tiitta, joka raportoi kisatapahtumista Shakkituvassa
Juttua muokattu 13.2. klo 11.10: lisätty artikkelikuva.
JSM-päätösviikonloppu ja III divisioonan nousukarsinnat
Shakin analyysi-ilta Areenalla tiistaina 10.2. klo 17.30-20.00: Wijk aan Zee
Vuotuinen suurkatselmus, Hollannin Wijk aan Zeen 88. turnaus, nykyisin Tata Steel, päättyi uzbekkien kaksoisvoittoon. Nodirbek Abdusattorov otti 9/13, Javohir Sindarov puolikkaan vähemmän. Joukkueen olympiavoittoa neljä vuotta sitten, pronssia kaksi vuotta sitten, on tarpeetonta enää ihmetellä; syyskuussa heillä on kotikisat Samarkandissa. Maailmanmestari Gukesh jäi 50 prosenttiin, intialaiset ottivat ylipäänsä takapakkia; heidän on parannettava puolustaakseen olympiakullan.
Ellen erehdy, ensimmäisen kerran shakkihistoriassa kaksi saksalaista sijoittui hallitsevan maailmanmestarin yläpuolelle. Mathias Blübaum näytti että paikka ehdokasturnauksessa ei ollut sattuma, Vincent Keymer ykkössijoitettuna voitti kuusi ja hävisi neljä peliä, omanlaisensa ennätys sekin. 14-vuotias Yagiz Kaan Erdogmus otti myös plustuloksen…
Itse seurasin enemmän kuin koskaan aiemmin kakkosryhmää, koska mukana oli 56-vuotias Ivanchuk; hän oli itse pyytänyt kutsua. Voiton ja kutsun ensi vuoden Masters-ryhmään vei 15-vuotias USAn Andy Woodward, 10/13, Vasili jäi puolikkaan, neljän kärjestä kolmen muun yhteenlaskettu ikä on 53 vuotta. Vasta eilenhän Ivanchuk voitti nuorten Euroopan mestaruuden, 30 vuotta sitten hän voitti tämän turnauksen ylimmän ryhmän. On muodostunut perinteeksi että tähän Challengers-ryhmään kutsutaan kovia naisia, heistä parhaiten tällä kertaa Kazakstanin Bibisara Asaubajeva, 7½/13; hänestä jäi puoli pistettä Argentiinan 12-vuotias Faustino Oro.
Muutaman vuoden tauon jälkeen suomalaisedustustakin oli, Mika Puittinen pelasi yhdessä ryhmässä – jo perinteisestihän samassa salissa on pari tuhatta pelaajaa, maailman huiput ovat vähemmän suojattuja kuin yleensä. Reportterimme pyrkii tavoittamaan Mikan kommentteja varten.
Tervetuloa, pelejä esittelee todennäköisesti allekirjoittanut.
Joose Norri
Riekkiselle Parashakin SM-kulta – Tonterille ja Tocklinille muut mitalit

Kilpailun pelaajat ja toimitsijat yhteiskuvassa. Eturivi: Leo Järvi, Tomi Tocklin ja Keijo Riekkinen.
Takarivi: Elias Lecklin, Oiva Anttila, Juha Oikarainen, Ekaterina Arlovskaya, Teemu Ruohonen, Jouko Miikkulainen, Bengt Wikman, Ari Tonteri, Ville Mäki, Aarne Pirkola, Kari Holmela, Pentti Kangaslampi, Marko Tauriainen (päätuomari) ja Seppo Pukkinen (kilpailun johtaja).
Keijo Riekkinen on voittanut Parashakin Suomen mestaruuden 2026.
Paralympiakomitean sekä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n Helsingissä 23.–25.1. järjestämään kilpailuun osallistui yhteensä 16 pelaajaa.
Riekkinen varmisti kultamitalin viimeisen kierroksen tasapelillään kisan ykkössijoitettua Ari Tonteria vastaan. Kolmanneksi sijoittui Tomi Tocklin.
Kisan palkitut:
1. Keijo Riekkinen (SalSK) 4,5/5
2. Ari Tonteri (HyvSK) 4
3. Tomi Tocklin (SalSK) 3,5

Kilpailun palkitut: Ekaterina Arlovskaya, Ari Tonteri, Keijo Riekkinen, Tomi Tocklin ja Leo Järvi. Kuva: Marko Tauriainen.
Paras nuori:
Leo Järvi (TuTS) 3,5
Paras nainen:
Ekaterina Arlovskaya (Norppa) 3
Onnittelut kaikille mitalisteille sekä kiitokset kaikille osallistujille ja kilpailun järjestelyistä vastanneille.
Kisan täydelliset tulokset löytyvät täältä.
Shakin analyysi-ilta Areenalla tiistaina 27.1. Klo 17.30-20.00: Paul Keres 110v. 7.1. – Viron supertähti kotirannoilta ristiaallokkoon ja sieltä selville vesille
Paul Keres syntyi 7.1.1916 silloisessa Venäjän valtakunnan Viron kuvernementin Narvan kaupungissa. Hän oppi pelaamaan nelivuotiaana perheensä parissa. Kehitys oli kuitenkin suhteellisen vauhdiltaan melko rauhallista. Vasta 19-vuotiaana hän voitti ensimmäisen kerran Viron mestaruuden. Hän matkusteli melko vähän ja viihtyi kotinurkillaan hyvin. Taidot kasvoivat ennen kaikkea massiivisen kirjeshakinpeluun seurauksena. 1935 kuitenkin pääsi hän shakkimaailman tietoisuuteen loistotuloksella 12,5/19 olympialaisten ykköspöydällä Varsovassa. Jaettu voitto Aljehinin kanssa Bad Nauheimissa 1936 nosti hänet jo maailman huipun tienoille ja AVRO-turnauksen voitto 1938 teki hänestä tunnustetun maailmanmestaruusehdokkaan. Maailmanmestaruusottelua suunniteltiin ja Aljehin valmistautui siihen intensiivisesti. Kuitenkin kiristyvä maailmanpolitiikka kaatoi otteluhankkeen.
Toisen maailmansodan aikana Keres, jonka kotimaa joutui myrskyn silmään, olisi voinut helposti siirtyä jonnekin rauhallisille vesille. Kuitenkin hän halusi tässä tapauksessa saada välttämättä perheensä mukaan, ja se ei koskaan ottanut onnistuakseen. Neuvostovallan palatessa kesällä 1944 Viroon Keres oli erittäin vaarallisessa tilanteessa oltuaan toiminut shakkipropagandistina mm. Saksan armeijan parissa. Taitavalla laveeraamisella Keresin kuitenkin onnistui hiljalleen löytää lisääntyvää luottamusta uusien vallanpitäjien joukossa. Neuvostoliiton mestaruus 1947 auttoi tässä huomattavasti, vaikka harjoitteluvajaus sodan ajalta vaikeutti pääsyä entiseen kuntoon.
Vuoden 1948 maailmanmestaruusturnauksessa, jonka odotetusti voitti Mihail Botvinnik, Keres ei kovin hyvin menestynyt, varsinkin 4-1 tappion vuoksi Botvinnikille. Botvinnik-Keres pelien yhteydessä on esitetty hypoteeseja ja väitteitä ulkoisten neuvostotahojen puuttumisesta peliin. Tuon nyt oman näkemykseni tapahtumista esiin.
Myöhemmissä vaiheissaan Keres pysytteli kauan maailman huipun tuntumassa, mutta ei koskaan päässyt maailmanmestaruusotteluun.
Paljon Suomen ja Viron shakkisuhteiden hyväksi tehnyt Paul Keres kuoli Helsingissä sydänkohtaukseen 5.6.1975 paluumatkallaan turnausvoitosta Vancouverissa.
Tule kuulemaan supersuurmestarin elämästä, joka kotimaassaan oli suositumpi ja kuuluisampi kuin kukaan muu omassa maassaan ja katsomaan hänen eräitä vähän tunnettuja pelejään.
Pekka Kauppala




















